Siirry pääsisältöön

Italo Calvino

Varmaan kysytte mitä helkkaria me siellä kuussa oikein teimme. Minä selitän sen.

Luin tänä ja viime vuonna Italo Calvinon (1923-1985) koko suomennetun tuotannon. 11 teosta on julkaistu, osittain postuumisti, vuosina 1952-1997. Olin aiemmin lukenut Calvinoa vain satunnaisesti ja koin tämän aukoksi lukuharrastuksessani. Etenkin, kun italialaiskirjailijan nimi tulee taajaan vastaan viittauksina, suosituksina ja monien nimeämänä vaikuttajana.

Calvino kirjoitti paljon novelleja ja pieniä kertomuksia. Calvinon romaanitkin ovat mitaltaan verrattain lyhyitä. Tuotannon ytimen muodostavat allegoriat ja absurdit tarinat. Sadun tai omituiselta tuntuvan tarinan keinoin on kerrottu reaalisesta yhteiskunnasta, ihmisistä ja maailmasta, usein uskonnosta, välillä koko maailmankaikkeudesta.

Calvino antaa lukijoilleen loputtomasti tulkintamahdollisuuksia. Hän houkuttaa katsomaan maailmaa eri tavalla kuin miten on opittu. Puuhun kiivennyt ja sinne jäänyt pieni paroni on yhteisöstään karannut, juuriltaan repeytynyt poika, joka päätyy näkemään oksien tasolta maailman toisin. Toisaalla calvinolainen tapa kertoa ihmisen hyvän ja pahan puolen liitosta ja taistelusta on halkaista tarinan varakreivi pituussuunnassa kahtia.

Kirjoitusten aiheet ja miljööt vaihtelevat voimakkaasti. Marco Polo ja Mongolian hallitsija Kublai-kaani keskustelevat Polon matkoista idän mystisiin kaupunkeihin. Ovatko matkat tosia vai eivät, ovatko kaupungit olemassa vai symbolisia, jää auki. Herra Palomarin, kenties Calvinon itsensä, parittoman tohvelin kohtalon analysointi on kypsän ja osaavan kirjailijan ja tarkkailijan tekstiä, inhimillisen elämän pienten ilmiöiden havainnointia. Ihmisten ja rastaiden viestintä on calvinolaisittain katsottuna ihan samanlaista.

Kosmiset elementit ovat tiukasti mukana. Calvinon sijoittaessa allegoriansa maailmankaikkeuteen ne yhtä lailla kuvastavat ihmisluontoa. Avaruus alkoi yhdestä pisteestä, ja siitä lähtien kun se räjähti laajenemaan, ihmiset ovat opetelleet tulemaan toimeen toistensa kanssa. Kuu etääntyy samalla tavalla kuin tavoittamaton rakkaus. Materia tiivistyy, maa ja aurinko syntyvät, päivä ja yö alkavat. Ihminen haluaa jättää jälkensä, mutta lopulta kaikki katoaa kohinaan.

Metafiktion klassikko, tarina Lukijasta lukemassa Italo Calvinon uutta romaania Jos talviyönä matkamies toimii monella tasolla. Se on tutkielma lukemisesta,  lukija-kokemuksen monipuolinen ja epätavallinen läpivalaisu.

Calvino kirjoittaa välillä myös realistista tekstiä. Arkisen tavallista, mutta kuitenkin sympaattista ja viisasta. Hän kuvaa elävästi kylmää ja likaista kaupunkia ja taitava kontrasti syntyy ihmisen kaipuusta luonnonrauhaan.

Tuotanto ei päästä lukijaa helpolla, enkä kiistä, etteivätkö tämän projektini varjoisammat hetket tiivistyisi ajatukseen: allegoria allegorian perään uuvuttaa. Calvino heittelee symboliikkaa ja merkityksiä täkyiksi, joku tarttuu yhteen ja toinen toiseen, kaikkiin en millään jaksanut. Toisaalta samaistuminen italialaisen yhteiskunnan muutoksiin vaati keskimääräistä enemmän ajatustyötä, mikä on tietysti aina hyvä.

Calvinon teksti ei ole vaikeaa. Hankaluuksia tulee miettiessä, mistä kirjoituksissa on kyse, miksi ne on kirjoitettu. Koko laajuudessaan Calvinon tuotanto ei ole kiinnostavaa eikä hyvää. Tyyli vaihtelee, ja tyylilajit yhdistyvät esteittä. Kokeellista (?), uudistavaa (?), merkityksellistä (?) ovat termejä, jotka olen kirjannut kysymysmerkkeineen muistiinpanoihini niissä kohdin, kun oli kaikkein vaikeinta.

Viimeisiksi jääneissä teksteissään, niin kutsutuissa amerikkalaisissa luennoissa, jotka on kasattu Kuudeksi muistioksi uudelle vuosituhannelle, Italo Calvino jätti tuleville lukijoille vankan uskon kirjallisuuden arvojen säilymiseen 2000-luvulle.

Italo Calvinon suomennettu tuotanto paremmuusjärjestyksessä:

  1. Paroni puussa (1957 Tammi, suom. Pentti Saarikoski 1960)
  2. Marcovaldo, eli Vuodenajat kaupungissa (1963 Tammi, suom. Jorma Kapari 1986)
  3. Herra Palomar (1983 Tammi, suom. Liisa Ryömä 1988)
  4. Koko Kosmokomiikka (1997 Tammi, suom. Liisa Ryömä 2008)
  5. Jos talviyönä matkamies (1979 Tammi, suom. Jorma Kapari 1983)
  6. Halkaistu varakreivi (1952 Tammi, suom. Jorma Kapari 1970)
  7. Tämä vaikea elämä (1958 Tammi, suom. Jorma Kapari 1979)
  8. Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle (1993 Loki, suom. Elina Suolahti 1995)
  9. Ritari, jota ei ollut olemassa (1959 Tammi, suom. Pentti Saarikoski 1962)
  10. Näkymättömät kaupungit (1976 Tammi, suom. Jorma Kapari 1976)
  11. Kenraali kirjastossa (1993 Tammi, suom. Helinä Kangas 2012)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…