Siirry pääsisältöön

Samuli Putron lyriikoiden mieskuva


Muusikko Samuli Putro on Zen Caféssa ja soolourallaan laulanut suomalaisista miehistä jo 12 levyllä. Samuli ja moni hänen kuulijoistaan on kasvanut näinä vuosina alle kolmikymppisistä nuorista aikuisista viittäkymmentä lähestyviksi keski-ikäisiksi.

Nuoren Putron mies on epävarma. Hän hymyilee vielä kotibileissä, mutta myöhemmin miehen kasvoilla ollutta ilmettä nauretaan. Mies on tavallinen tyyppi, hänen sosiaalisuutensa on liikuttavan kömpelöä ja aina mies ei tiedä, mitä tapahtuu.

Miehen monen tutun elämän suunta on vaakalaudalla, mutta hänessä on huomaamattoman miehen uho. Joku päivä vielä katsotaan, kuka nauraa, kelle nauretaan. Mies aikoo tehdä jotain suurempaa kuin kukaan arvaakaan.

Isäkin oli hyvä mies, joka aina kovilla pakkasilla otti pihapiirin kaikki lapset kyytiin. Lapsuus onkin voimakkaasti miehen elämässä läsnä, nuoruus vasta päättynyt, oma elämä alkanut haparoiden ja murenee jo alta. Elämässä täytyy olla muutakin kuin samanlainen maisema, jonka isä näki 20 vuotta sitten. Äiti pelkää, että yksin asuva poikamies retkahtaa helposti huonoon seuraan.

Mies on epävarma, pystyykö rakastamaan. Kello käy. Parisuhteista haaveillaan ja niitä solmitaan; sitoutuminen houkuttaa ja pelottaa. Viikko tai kaksi yhden naisen kanssa riittää, mutta ennen kuin mies huomaakaan, samaan taloon kulkee salakavalasti muuttolasti.

Oma paikka maailmassa on löytymässä, oma rooli on pieni, oman talon seinät ja tapetit ovat suorassa, mutta sukunimi ei jää kenenkään mieleen. Naista ei ole kaikille löytynyt ja vaikka miehelle onkin, epäilys alkaa jo kalvaa: olenko sittenkään riittävä, se oikea, se jota nainen todella etsii ja tahtoo.

Suhteet vanhempiin ovat edelleen lämpimät, vaikka heidän ikäpolvensa alkaa tulla jo lähtövuoroon. Perheet hajoavat, sisko muutti Vaasaan, äiti kuoli vuosi sitten, isä menee vielä iltavuoroon ja kotona kaikuu.

Putron miesten tiet alkavat eriytyä kolmenkympin jälkeen. Osa notkuu edelleen baareissa neljään, joku sekoaa ja ryöstää huoltamon, moni asuu vuokralla. Tuttu epävarmuus seuraa suurimpiakin menestyjiä. Heitä, jotka sisustavat kotinsa ja istuttavat pihapuunsa itse. Yhdellä auto kulkee tuhatta, toisella on runkopatja, lipasto ja tuoli.

Huonostihan siinä käy. Nainen lähtee Tampereelle ja mies muuttaa pääkaupunkiin. Elämä lyö vastapalloon, lataa suoraan kasvoille. Joku sotkee miehen asuntoa, se on talonmiehen akka kai.

Mies rypee ja sitten ryhdistäytyy, lukee kirjoja, lepää paljon ja laihduttaa vähän. Alkaa käydä uimassa ja juo tästedes vain kahvia. Mutta sitten se taas pyytää savuisana seuraansa, Helsinki.

Miehen itseluottamus on nousussa. Mies ei välitä, mitä hänestä sanotaan, ei kiinnosta, hän tietää arvonsa. Häntä ei enää mitätöidä ja korskeasti hän käskee naista rakastelemaan.

Elämä asettuu. Asunto, koira, piha, naapurit, työpaikan käytävä, kiiltävä portti, jemmaraha, kiire. Mies nukkuu hyvin jos jaksaa urheilla. Vaikka elämä on haurasta, mies kuitenkin liikuttuu, kaikella on tarkoitus. Hän kosii naista polvet matolla, ja pappi kastaa esikoisen.

Parisuhde tuntuu vakaalta, mutta mielen täyttävät jo elämisen pelot, pessimismi on saanut otteen. Lapsettomuus, koulutuksen puute, sokeutuminen, ukkonen, työttömyys, kaikki uhkaa miehen rauhaa. Sivullisuus, yksinäisyys ja ihmissuhdepaitsio vaanivat.

Mies on tehnyt mitätöntä virkaa, mutta nyt hän on olemassa. Hän ajattelee työtään enemmän kuin kavereitaan. Mutta sopimukset ovat jo katkolla ja mies helppo pyyhkiä yli. Hän ei kuule ääntä klik, kun varmistin poistuu. Fokus on kateissa, mies on huono sängyssä, pariskunnan päällä roikkuu jo kaksi miekkaa.

Iän myötä mies oppii nauttimaan elämästä ja suhtautumaan asioihin rennosti. Paineet ovat ulkoa tulleet, on virolaisen remppaäijän vika, jos raksa seisoo joulun yli. Vaikka on sodat, työttömyys ja ilmasto, tärkeintä on hoitaa festivaaliliput ajoissa. Kaverin uusperheen haasteet mietityttävät, miten siellä rytmitetään tenavan hoito ja tarhasta nouto.

Filmi pysähtyy. Rakkaus kesti koko elämän, vaikka miehen suoritus ei ollut täydellinen. Yläkerran hiljaisuus sitä on, seinä tapetoitu, lattia puusta, valokuvissa koira ja lapsenlapsia. Vaikka piti elää yhdessä, nyt ei voidakaan edes taantua yhdessä.

Mies ryytyy päivä päivältä. Ei nukuta, ei ole nälkä, ei huvita lukea. Mies ei peseydy, ei välitä miltä näyttää. Vanhojen miesten on vaikea luoda uusia ihmissuhteita. Mies soittaa tyttärensä vastaajaan –Kuinka voit? Mä kuulin, että muutit uuteen asuntoon.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta (1957 Otava, suom. Kai Kaila, saatesanat Jyrki Vainonen (2000), 146 s).


”Piikkiherne kukki, verenpisara-aidat olivat jo nupulla, vihreitä kukkuloita, turveläjiä, niin, vihreä on Irlanti, hyvin vihreä, mutta se ei ole yksinomaan  niittyjen vaan myös sammalen väri, varsinkin täällä.”

Lukeminen on pohjattoman hieno harrastus. Olin viime kuussa Rikhardinkadun kirjastossa Helsingin kaupunginkirjaston ja Suomen Mielenterveysseuran Toivoa kirjallisuudesta -illassa. Tilaisuudessa haastateltavana ollut kirjailija Olli Jalonen kertoi saaneensa toivoa Heinrich Böllin tuotannosta, ja erityisen tärkeä hänelle oli Päiväkirja vihreältä saarelta. Böllin tiesin Nobel-kirjailijaksi, mutten ollut miehen tuotantoa koskaan lukenut. Tätä kirjaa en tiennyt edes nimeltä. Nyt kolme viikkoa myöhemmin Päiväkirja vihreältä saarelta on vuoden tärkeimpiä lukukokemuksiani.

Böll perheineen matkustaa vuonna 1957 Irlantiin, ja kirjailija kertoo 5-15–sivuisissa teksteissä kok…