Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Huhtikuussa 2017 luetut

Suosituksiksi nousevat

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta

Juha Hurme: Hullu (2012 Teos, 249 s).
Luin kirjan päivä sen jälkeen, kun olin nähnyt unohtumattoman hienon näytelmäversion Teatteri Jurkassa. Kävin jo Hesarilla kirjadivari Punaisessa Planeetassa, Olympiastadionin pururadalla juoksemassa sekä Katajanokalla katsomassa ulappaa. Juha Hurme kävi näissä samoissa paikoissa ennen ja jälkeen Auroran suljetun osaston jaksoaan. Hullu on kertomus siitä tapahtumasarjasta. Se on rehellinen ja avoin kertomus hulluudesta, toveruudesta, toipumisesta, luovuudesta sekä mielenterveyshoitomme nykytilasta.

Ian McEwan: Pähkinänkuori (2017 Otava, suom. Juhani Lindholm, 200 s).
Ian McEwan kirjoittaa erinomaisia tarinoita, eikä Pähkinänkuori ole poikkeus. Asetelma, jossa kertojana on syntymätön sikiö ja kohteena tekeillä oleva rikos, on hyvin kiinnostava. Lopputulos on hyvä, mutta jäin kaipaamaan jotakin enemmän. Ehkä yksinkertaisesti vain pidemmän tarinan.

Mikko Rimminen: Maailman luonnollisin…

F.E. Sillanpää: Hurskas kurjuus

Frans Emil Sillanpää: Hurskas kurjuus (1919 Otava, 237 s).

Yleisradio julkaisi vuoden 2017 alussa Suomi 100 –juhlavuoden kunniaksi 101 kirjan listan.Listassa on kirja jokaiselta itsenäisyyden ajan vuodelta. Yritän lukea aikajärjestyksessä kaikki 85, joita en ollut aikaisemmin lukenut, vaikka juhlavuoden aikana se ei tulekaan onnistumaan. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta tavalta tutustua monipuolisesti suomalaiseen kirjallisuuteen.


Myönnän, että välillä oli vaikeaa. Lukupinossa oli odottamassa uutta Zadie Smithiä, Ian McEwania, Jari Tervoa ja Elena Ferrantea – urbaania sykettä, musiikkia, teollisuusmiljöön rosoa, ihmissuhteita, monikulttuurisuutta, elämää, värejä ja iloa. Minulla oli kesken kirja, jossa ”Kyntöpäivä oli muuten raskaimpia päiviä, etenkin hevoselle.”

Nobel-kirjailijamme omana aikanaan kritisoitu teos alkaa ja päättyy keväällä 1918. Vaikka sen julkaisua viivytettiin (vuodella), on aikalaiskuvaus varmasti ollut sisällissodan jälkeisessä maassa poikkeuksellisen rohkea. 

Prologissa …

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta (1957 Otava, suom. Kai Kaila, saatesanat Jyrki Vainonen (2000), 146 s).


”Piikkiherne kukki, verenpisara-aidat olivat jo nupulla, vihreitä kukkuloita, turveläjiä, niin, vihreä on Irlanti, hyvin vihreä, mutta se ei ole yksinomaan  niittyjen vaan myös sammalen väri, varsinkin täällä.”

Lukeminen on pohjattoman hieno harrastus. Olin viime kuussa Rikhardinkadun kirjastossa Helsingin kaupunginkirjaston ja Suomen Mielenterveysseuran Toivoa kirjallisuudesta -illassa. Tilaisuudessa haastateltavana ollut kirjailija Olli Jalonen kertoi saaneensa toivoa Heinrich Böllin tuotannosta, ja erityisen tärkeä hänelle oli Päiväkirja vihreältä saarelta. Böllin tiesin Nobel-kirjailijaksi, mutten ollut miehen tuotantoa koskaan lukenut. Tätä kirjaa en tiennyt edes nimeltä. Nyt kolme viikkoa myöhemmin Päiväkirja vihreältä saarelta on vuoden tärkeimpiä lukukokemuksiani.

Böll perheineen matkustaa vuonna 1957 Irlantiin, ja kirjailija kertoo 5-15–sivuisissa teksteissä kok…

Mikko Rimminen: Maailman luonnollisin asia

Mikko Rimminen: Maailman luonnollisin asia (2017 Teos, 394 s).

Pussikaljaromaani (2004) on urbaani klassikko, Pölkky (2007) unohdettu mestariteos, Nenäpäivä (2010) viime vuosien Finlandia-voittajien parhaimmistoa, Hippa (2013) hyvä kirja. Mikko Rimminen on erinomainen kirjailija ja hänen uutuutensa yksi eniten tänä vuonna odottamistani kirjoista.


Maailman luonnollisimman asian päähenkilö on berliiniläinen Ernst, joka työskentelee avaruustutkimuslaitoksen asiakaspalvelussa. Kotona Ernstille pitää seuraa yläkerran naapurin musta kissa Theo ja työpaikalla hänen ystäväkseen voidaan katsoa siivooja Sonia.

Ernst herää aamuisin asunnossaan Prenzlauer Bergin ja Pankow’n rajoilla, hoitaa aamutoimet ja siirtyy polkupyörällään kaupungin toisella laidalla olevalle työpaikalleen (ensimmäisellä kerralla tämä kesti n. 40 sivua).

Yhtenä lauantaina Ernst on hälytetty töihin, jonne saapuu myös johtaja. Ernstille ei kerrota liikoja, mutta hänet on valittu suorittamaan sairastuneen työntekijän tehtäviä. …

Samuli Putron lyriikoiden mieskuva

Muusikko Samuli Putro on Zen Caféssa ja soolourallaan laulanut suomalaisista miehistä jo 12 levyllä. Samuli ja moni hänen kuulijoistaan on kasvanut näinä vuosina alle kolmikymppisistä nuorista aikuisista viittäkymmentä lähestyviksi keski-ikäisiksi.

Nuoren Putron mies on epävarma. Hän hymyilee vielä kotibileissä, mutta myöhemmin miehen kasvoilla ollutta ilmettä nauretaan. Mies on tavallinen tyyppi, hänen sosiaalisuutensa on liikuttavan kömpelöä ja aina mies ei tiedä, mitä tapahtuu.

Miehen monen tutun elämän suunta on vaakalaudalla, mutta hänessä on huomaamattoman miehen uho. Joku päivä vielä katsotaan, kuka nauraa, kelle nauretaan. Mies aikoo tehdä jotain suurempaa kuin kukaan arvaakaan.

Isäkin oli hyvä mies, joka aina kovilla pakkasilla otti pihapiirin kaikki lapset kyytiin. Lapsuus onkin voimakkaasti miehen elämässä läsnä, nuoruus vasta päättynyt, oma elämä alkanut haparoiden ja murenee jo alta. Elämässä täytyy olla muutakin kuin samanlainen maisema, jonka isä näki 20 vuotta sitten.…