Siirry pääsisältöön

Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä

Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä (1917 Tammi, 344 s)

Yleisradio julkaisi vuoden 2017 alussa Suomi 100 –juhlavuoden kunniaksi 101 kirjan listan. Listassa on kirja jokaiselta itsenäisyyden ajan vuodelta. Yritän lukea aikajärjestyksessä kaikki 85, joita en ollut aikaisemmin lukenut, vaikka juhlavuoden aikana se ei tulekaan onnistumaan. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta tavalta tutustua monipuolisesti suomalaiseen kirjallisuuteen.


Pasilan kirjaston kirjavarastossa on yhtäkkiä ollut kuhinaa. Konrad Lehtimäen pölyyntyneet Ylös helvetistä –niteet ovat lähteneet liikkeelle, niissä on jopa varausjono. Minä sain omani vuoden 1953 painoksena.

Kirja sijoittuu tuntemattomaksi jäävään eurooppalaiseen valtioon ja lienee kuvannut vuonna 1917 suurin piirtein nykyaikaa tai lähitulevaisuutta. Takana on tuhoisa maailmansota, valtiota hallitsee oikeistolainen santarmihallitus. Maailmansota lienee ainakin osittain fiktiivinen tapahtuma ja hallintomalli viittaa keisarivallan aikaiseen Suomeen tai jonnekin Etelä-Eurooppaan. Päähenkilöiden nimet ovat raamatullisesti Marcus, Antonius ja Aurelius. He johtavat vastarintaliikettä, jonka tarkoituksena on tuhota vallanpitäjät niin, että sodat ja sorto päättyvät.

”Hän naputti pitkällä, laihalla sormellaan pöytään ja alkoi puhua hillitysti matalalla, sointuvalla äänellään; hän ilmoitti saaneensa tärkeän tiedon: – hallitus aikoo lähitulevaisuudessa julistaa yleisen liikekannallepanon ja sen jälkeen sodan naapurivaltakuntaa vastaan. Hän ehdotti siis keskusteltavaksi, mitä on asian johdosta tehtävä, mihin ryhdyttävä, ja kehoitti jokaista lausumaan mielipiteensä.”

Ylös helvetistä on naiivia ja omituista tekstiä 100 vuoden takaa. Juonen kuljetus tuntuu lapselliselta, tunteiden ja ajatusten kuvaus pintapuoliselta. Teksti on tarinointia ja sisältää epätarkkoja ja yksinkertaisia kielikuvia. T ä r k e ä t  a s i a t  k i r j o i t e t a a n  n ä i n, kolmen pisteen merkintä on säännöllisessä käytössä kappaleiden lopussa…, huutomerkin käytössä ei ole säästelty edes leipätekstissä!

”– Toverit, veljet! Me olemme kaiken tähänastisen kärsineet – mutta tämä on liikaa! Me olemme olleet äänettömiä, mykkiä orjia – mutta nyt emme voi enää, emme k e s t ä enää! Tämä on kuolemaa pahempi. Nyt meidän täytyy nousta. Me nousemme itsemme, pienokaistemme, miljoonien leskien ja orpojen nimessä ja me sanomme: s e i s !  N y t  r i i t t ä ä !”

Koneet ja moottorit ovat edustaneet aikanaan suurta tuntematonta, ja koska tarina kietoutuu vahvasti sodan ympärille, teknologia näyttäytyy apokalyptisessä valossa. Lentokone on myyttinen helvetinkone ja ajassa maailmanlopun henki. Toisaalta lentokone saa kirjassa fantasiamaisia piirteitä. Se nähdään ketteränä jokapäiväisenä kulkuvälineenä. Erikoinen ja kiehtova ajankuva onkin Konrad Lehtimäen tarinan parasta antia.

”Jos aseistus oli ensiluokkainen, niin oli miehistö sen sijaan sangen kirjavaa. Siinä oli villinnäköisiä alusmaalaisia ja jättiläiskokoisia maaseuduilta koottuja miehiä; näiden tylsäin härännaamain rinnalla huomasi ovelia suurkaupungin kasvattien kasvoja: veijareita, taskuvarkaita, epäonnistuneita liikemiehiä, rappeutuneita ylioppilaita.”

Ylös helvetistä on pasifistinen ja sosialistinen julistus. Militarismi on kukistuva lopullisesti sodan hirmutekojen seurauksena, ja Euroopan Yhdysvallat takaavat ikuisen rauhan. Kirja kuulostaa välillä kuin 1930-luvun Saksassa kirjoitetulta: historian vääryyksiä lähdetään oikomaan karismaattisen johtajan johdattamina, joukkohysterian vallassa. Lopputuloksena suurkaupungit palavat poroiksi.

”Mutta vielä koskaan ei ole tehty niin kauhistuttavan julmaa rikosta kuin viime yönä: Yksi Euroopan uljaimmista kaupungeista suitsee suunnattomana tuliroviona, kolmen miljoonan ihmisen: naisten, vanhusten ja satojentuhansien viattomien pienokaisten tuskanhuudot ovat siinä sammuneet viime yönä – siinä palavat parhaillaan heidän ruumiinsa.”

Tarinassa on lopulta myös rakkautta, vaikka se tuleekin täysin kulman takaa. Konrad kertoo siitä lukijalle, mutta mikään aiemmassa tarinassa tai henkilöiden käyttäytymisessä ei anna meille vihiä, että tällaista on tapahtumassa.

Jos nykyään fiktiota kirjoitetaan kansan sivistämiseksi, ihmisten viihdyttämiseksi, maailman jäsentämiseksi, joskus tuntemattomistakin motiiveista, niin tätä lukiessa tuli pohtineeksi romaanien julkaisemisen motiivia 100 vuotta sitten. Mieleen tulee lähinnä propaganda tai pelottelu.

Pakko on tunnustaa, ettei kaksisesti alkanut tämä projekti. Toisaalta Konrad Lehtimäen kirjaa luetaan ja jonotetaan 100 vuotta ilmestymisen jälkeenkin. Tätä blogikirjoitusta tuskin luetaan vuonna 2117.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…