Siirry pääsisältöön

Tuula-Liina Varis: Huvila


Tuula-Liina Varis: Huvila (2016 WSOY, 240 s).

”En mene koskaan naimisiin, Leea julisti. Luon oman uran ja elän oman itsenäisen ja vapaan elämän. En halua omistaa elämääni jonkun miehen pyrkimyksille. Omistan sen omille pyrkimyksilleni.”

Huvila alkaa 1930-luvun taitteesta ja päättyy 20 vuotta myöhemmin. Historian tapahtumat kuohuvat ja vyöryvät myös Huvilan päähenkilöiden päälle. Raakel on nuori turkulaisneiti, joka avioituu arvoituksellisen ja kiehtovan taiteilijan, Akselin kanssa. Heille syntyy tytär, Leea ja perheen syrjäiselle hirsihuvilalle muuttaa myös Selma-piika. Aksel on Tuula-Liina Variksen romaanissa keskeinen toimija, jonka ratkaisujen ympärille kaikkien kohtalot kietoutuvat. Romaanin ääninä ovat kuitenkin kolme naista.

1920-luku on päättynyt. Sisällissodan haavat vuotavat vielä, punikkiviha elää, mutta Turun kulttuuripiireissä on vietetty kieltolaista huolimatta myös iloisia vuosia. Tulevaisuus on näyttänyt valoisalta. Seuraavalle vuosikymmenelle siirryttäessä Suomenkin taloustilanne heikkenee nopeasti. Tuula-Liina Varis piirtää taitavasti horisontin mustat pilvet. Lukija tietää, mitä pahimmillaan voi olla edessä, kun puheisiin tulevat Saksa-sympatiat ja rotuopin kysymykset.

Huvila on sivistynyt, intensiivinen ja traaginen kertomus ihmisistä historian virrassa. Se on tarina naisista, jotka haluavat vain elää rauhassa, mutta joilta aatteiden palo murentaa elämisen pohjan.

”Sodalla on pitkät jäljet, ja kun paremmat ajat vihdoin tulevat, aletaan vissiin seuraavaa sotaa valmistella, liehutetaan lippuja ja puhkutaan jos minkä aatteen nimissä, niin minä ilkeässä mielessäni ajattelen.”


Kommentit

  1. Tykkäsin tästä kovasti, kuten muistakin Variksen romaaneista / novellikokoelmista jotka olen lukenut. Kirjailija minun makuuni.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…