Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.

Heinäkuussa 2016 luetut

Suosituksiksi nousee:


Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. 

Laura Lähteenmäki: Korkea aika (2016 WSOY, 280 s). Hieno kakkosromaani lupaavan esikoisen perään. Tiivis, lumoava sukupolvitarina perheiden sisäisistä salaisuuksista. Elämänkulusta, kuinka ”asiat vain olivat vyöryneet kuin itsekseen eteenpäin, kuin päätä vailla, omalla tahdollaan ja toisiinsa merkillisesti ketjuuntuen.” Sotien jälkeisiin vuosiin sijoittuvia sukupolviromaaneja on aika paljon, mutta se ei mitenkään himmennä Laura Lähteenmäen tarinan hienoutta.

David Mitchell: Pilvikartasto. 


Lukukokemuksina säilyvät:

David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö (1989, 2004 Siltala 2016, suom. Juhani Lindholm, 321 s). Olen nyt lukenut Wallacen suomennetun tuotannon ja osan englanninkielistäkin. Katson olevani David Foster Wallace -harrastaja, en fani. Tämä kahdesta alkuperäisteoksesta koottu kirjoituskokoelma on epätasainen: loiston hetkiä ja saman tien unohtuvaa. Toisten ajatuksia lainaten: David Foster Wallace kirjoittaa ajastamme …

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi (2011 WSOY, 157 s, suom. Kersti Juva).


”Englannin katumusta merkitsevän sanan remorse etymologia viittaa uuteen puraisuun, ja totisesti se tunne puree.”

Julian Barnesin Man Booker -palkitun romaanin Kuin jokin päättyisi päähenkilö Tony Webster muistelee nuoruuttaan 1960-luvun Lontoossa. Hän oli nuorempana hyvin epävarma itsestään ja tekemisistään, eikä tuntenut oloaan lainkaan kodikkaaksi ajan hengessä.

”Saatatte nyt kysyä: mutta eikö tämä ollut 60-lukua? Oli, oli, mutta vain joillekin ihmisille, vain joissakin osissa maata.”

Tony ja hänen koulutoverinsa Colin, Alex ja Adrian lähestyvät kasvuiän ilmiöitä filosofisella ja lukeneella otteella. Yhdessä heistä, Adrianissa, on jotakin, mikä erottaa hänet koulun muista oppilaista.

”Moni veti henkeä ja jokunen käänsi uhkarohkeasti päätä. Mutta kuten muutkin opettajat Hunt salli Adrianille erityisaseman. Kun me muut yritimme provokaatiota, se kuitattiin lapsellisena kyynisyytenä – josta siitäkin me kasvaisimme…

David Mitchell: Pilvikartasto

David Mitchell: Pilvikartasto (2003 Sammakko, 676 s, suom. Vesa Suominen).



”Pilvikartasto-seksteton täytyy antaa kuolemansuudelma kaikille, jotka ryhtyvät sen kanssa tekemisiin.”

Mielettömän taitavasti kirjoitettu ja suomennettu kirja!

Pilvikartasto liikkuu ainakin viidessä aikatasossa ja kertoo ainakin kuuden eri henkilön tai ryhmän tarinaa. Kirjoitan ”ainakin”, koska en ole ihan varma. Minua saa vapaasti syyttää juonipaljastuksista, mutta kirjaa lukiessa huomaa, etteivät ne ole oleellisia. Itse asiassa joku toinen saattaa kirjoittaa Pilvikartastosta ihan toisenlaisen tarinantiivistyksen.

Amerikkalainen Adam Ewing työskentelee Uudessa-Seelannissa ja Tyynen valtameren pikkusaarilla 1800-luvun puolivälissä. Hänen matkakertomuksensa päätyy 1930-luvun Belgiaan, jossa velkojiaan paennut englantilainen säveltäjä kirjoittaa ystävälleen kirjeitä. Kirjeet saanut tiedemies joutuu myöhemmin, 1970-luvulla, Amerikan länsirannikon energiapolitiikan pyörteisiin ja menettää henkensä. Samoin käy asiaa…