Siirry pääsisältöön

Simon Kuper & Stefan Szymanski: Soccernomics

Simon Kuper & Stefan Szymanski: Soccernomics (2012 Harper Sport, 428 s).

”Why transfers fail, why Spain rule the world, why England lose and other curious football phenomena explained”


Kuten usein muutenkin, myös näin arvokisojen aikaan on paikallaan lukea jalkapalloteos. Lajin historiasta, tilastoista, talouden faktoista ja väestötiedoista onkin syntynyt varsin kiinnostava ja poikkeuksellinen kirja. Toimittajat Simon Kuper ja Stefan Szymanski paneutuvat maiden välisiin eroihin jalkapallon kautta. He käyvät läpi maiden aseman kansainvälisissä vertailuissa talouden tunnuslukujen, väestörakenteen, historian ja kulttuurin kautta pitäen kuitenkin näkökulman tiukasti jalkapallomenestyksessä.

Soccernomicsissa selviää esimerkiksi:
Miksi Englanti häviää. Se on kirjan pisin luku.
Miten isojen pelaajasiirtojen maksamisessa ei ole mitään järkeä.
Miksi Espanja ja FC Barcelona ovat ylivoimaisia (kirja on kirjoitettu vuosina 2010-11)
Miksi usean suuren jalkapallomaan paras joukkue ei tule pääkaupungista.
Miten jalkapallon arvokisat pelastavat ihmishenkiä enemmän kuin riistävät niitä, vaikka otsikkoihin nousevat parvekkeelta syöksymiset ja sydänkohtaukset oman maan putoamisen jälkeen.


Soccernomics on urheilukirja, mutta kuten hyvät urheilukirjat, se kertoo urheilun kautta muustakin. Kuper ja Szymanski eivät kirjoita urheilutapahtumasta, pelin vilskeestä, vaan jalkapallon luomasta yhteenkuuluvuudesta, verkostoista, pelin merkityksistä sitä seuraaville ihmisille. Koska itse katson olevani keskimääräistä paremmin perillä lajista, sain kirjasta valtavasti uutta näkökulmaa. On vaikea arvioida, miten teksti vetoaisi jalkapallosta vähemmän kiinnostuneisiin. Parhaimmillaan Kuperin ja Szymanskin sujuva ja humoristinen tyyli saattaa viihdyttää myös satunnaista lukijaa.


Vasta sivulla 391 Suomikin pääsee mukaan kirjaan. Resursseihin, väestöön, talouskasvuun ja jalkapallon harrastuneisuuteen perustuvassa analyysissä Huuhkajamme ovat yksi maailman pahiten alisuorittavista maajoukkueista. Jos Suomen vertailu muihin Pohjoismaihin on lukijalle kova paikka ja realiteettien kohtaaminen vaikeaa, ehkä tämä kirja on syytä jättää lukematta.

Tilaston toisessa päässä on samoilla suhteellisuusluvuilla saatu selville maailman paras jalkapallomaajoukkue, ja se on suuri yllätys.

1990-luvulta asti on hoettu, kuinka afrikkalainen maa tulee lähiaikoina voittamaan jalkapallon maailmanmestaruuden. Ei ole voittanut, ei ole ollut edes lähellä ja nykyään se vaikuttaa aika utopialta. Kuperin ja Szymanskin tavoin minä laittaisin seuraavaksi rahani Aasiaan. Sikäli, kun Länsi-Euroopan ylivalta on ikinä murrettavissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…