Siirry pääsisältöön

Pertti Lassila: Ihmisten asiat

Pertti Lassila: Ihmisten asiat (2013 Teos, 167 s).


Toimittaja Suvi Aholan esitellessä viime syksynä Finlandia-ehdokkaita tulkitsin, että hänen oma suosikkinsa oli Pertti Lassilan Armain aika. Minäkin pidin siitä paljon, ja halusin heti lukea myös Lassilan esikoisromaanin.

Ihmisten asioiden kertoja on nimeämättömäksi jäävä vanha leskirouva. Hän on juuri haudannut miehensä Jarnon, eikä heillä ollut lapsia. Ainoasta ystäväpariskunnasta Ritva on jo kuollut, ja tämän miehen Teuvon kanssa ei oikeastaan koskaan ole ollut paljoakaan yhteistä puhuttavaa. Jarnolle ei järjestetä muistotilaisuutta.

Leskirouva käy ajatuksissaan ja muistoissaan läpi elämäänsä. Ajalliset kiintopisteet kiinnittävät elämäntapahtumat menneisiin vuosikymmeniin. Leskirouva luopuu ja poistuu elämästä asteittain ja vääjäämättä.

”Jos ei katso ulos maailmaan, voi katsoa sisään itseensä. Minä katselen ja näen kuvia elämästäni, asioista, jotka satun muistamaan. Ihmiselämä, kun sitä katsoo, mitä siitä on jäänyt, se on kuin valokuvia, jotka ovat piirongin laatikossa päällekkäin ja lomittain monissa asennoissa, ei niillä ole tekemistä toistensa kanssa.”

Pertti Lassila kirjoittaa tarkkoja kuvauksia hyvästä elämästä ja elämän hyvistä hetkistä. Kuten Armaimmassa ajassa, myös Ihmisten asioissa havainnot luonnosta ja ihmisten elämänkulusta soljuvat ja lomittuvat luontevasti toisiinsa. Ihmisten asiat on kirjan nimenä nerokkaan yksinkertainen, sillä niistä tarina myös kertoo. Ihan tavallisten ihmisten tavallisesta elämästä.

”Emme muuttaneet koskaan muualle, ei ollut mitään aihetta. Viihdyimme Munkkiniemessä, kauppoja oli lähellä, keskustaan pääsi kätevästi raitiovaunulla tai bussilla, mutta talo oli silti rauhallinen. Asunto on neljännessä kerroksessa, josta näkyy pihaa ja puistoa, ja siinä on myös parveke. Aikanaan taloyhtiössä päätettiin lasittaa parvekkeet, joten parvekkeesta tuli kuin ylimääräinen kesähuone tuoleineen ja pöytineen.”

Pertti Lassilan kieli on yksinkertaista ja hänen sanavalintansa sisältävät paljon. Haikeus ja kauneus ovat tekstissä sisällä, eikä niitä ole tarvetta tuoda erikseen esiin. Lauseet ovat samanaikaisesti raskaita ja kepeitä. Niitä on helppo lukea, vaikka kaikki tuntuu hyvin merkitykselliseltä.

Elämä on katoavaista, ja elämä on vain mennyt.

”Ihan niin eivät asiat menneet, vaikka eivät huonostikaan menneet. Niitä iloisia ystäviä ei ollut helppo löytää, eikä se nuori mieskään ollut sellainen, jollaista olin ajatellut, vaan koko elämästä tuli lopulta aivan muuta.”

Niin kokenut kirjallisuuden ammattilainen kuin Pertti Lassila onkin, hän on mielestäni kehittynyt kirjailijana kahden romaaninsa välillä. Armain aika (2015) ja Ihmisten asiat ovat samanhenkisiä, hienoja kirjoja molemmat, mutta uudemmassa ilmaisu on esikoista kehittyneempää ja koostuneempaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta (1957 Otava, suom. Kai Kaila, saatesanat Jyrki Vainonen (2000), 146 s).


”Piikkiherne kukki, verenpisara-aidat olivat jo nupulla, vihreitä kukkuloita, turveläjiä, niin, vihreä on Irlanti, hyvin vihreä, mutta se ei ole yksinomaan  niittyjen vaan myös sammalen väri, varsinkin täällä.”

Lukeminen on pohjattoman hieno harrastus. Olin viime kuussa Rikhardinkadun kirjastossa Helsingin kaupunginkirjaston ja Suomen Mielenterveysseuran Toivoa kirjallisuudesta -illassa. Tilaisuudessa haastateltavana ollut kirjailija Olli Jalonen kertoi saaneensa toivoa Heinrich Böllin tuotannosta, ja erityisen tärkeä hänelle oli Päiväkirja vihreältä saarelta. Böllin tiesin Nobel-kirjailijaksi, mutten ollut miehen tuotantoa koskaan lukenut. Tätä kirjaa en tiennyt edes nimeltä. Nyt kolme viikkoa myöhemmin Päiväkirja vihreältä saarelta on vuoden tärkeimpiä lukukokemuksiani.

Böll perheineen matkustaa vuonna 1957 Irlantiin, ja kirjailija kertoo 5-15–sivuisissa teksteissä kok…