Siirry pääsisältöön

Heidi Köngäs: Hertta

Heidi Köngäs: Hertta (2015 Otava, 285 s).



Heidi Köngäksen Hertan resepti on erinomainen: sopivassa suhteessa todellista historiaa ja mahdollista fiktiota. Tarina on todellinen. Se kertoo suomalaisista huippupoliitikoista aikana, jona maamme kohtalo oli vaakalaudalla. Mahdollista fiktiota ovat henkilöiden ajatukset ja motiivit, tunteet toisiaan kohtaan. Ne tuntuvat uskottavilta, mutta tulkinta on tietysti kirjailijan. Pienen ihmisen inhimilliset murheet sekoittuvat valtiotason maailmanpolitiikan tapahtumiin.

”Vaikeinta oli kestää tätä päämäärätöntä vankeutta. Se on kuin taikinaa, joka ei nouse. Kun olisikin joku tietty päivä, jota kohti aika kulkisi vääjäämättä, omalla painollaan. Seuraan sotatapahtumia, välillä yritin jopa piirtää omaa karttaa tapahtumista itärintamalla, mutta se löydettiin, ja istuin siitäkin. Nyt en enää jaksa seurata rintamaliikkeitäkään tarkkaan. Minulle riittää, että puna-armeija tulee, mutta kuinka pian.
Siitä kun näin mieheni viimeksi on kulunut kolme vuotta ja seitsemän kuukautta ja kuusitoista päivää. En laske päiviä, kärsin ne puutteenalaisena yhden kerrallaan.”

Kirjan kolmen näkökulman kerrontatekniikka toimii hyvin ja sujuvasti. Ääneen pääsevät lähes vuorotahtiin Hertta ja Leino, ja hieman harvemmin Riekki. He ovat kaikki todellisia historian henkilöitä. Kappaleet ovat lyhyitä ja teräviä, mutta muutamassa sivussa on paljon sisältöä.

Hertta on Hertta Kuusinen (1904-1974). Hän on jättänyt lapsensa Neuvostoliittoon, viettänyt Suomessa vuosia vankeudessa ja turvasäilössä ja noussut sitten maamme politiikan huipulle. Leino on Yrjö Leino (1897-1961), sittemmin rappiolle ajautunut ja unohdettu kommunistiministeri, joka hetken aikaa oli huipulla hallituksessa ja Hertta Kuusisen aviomiehenä. Riekki on Esko Riekki (1891-1973), kivenkova jääkäri, Valkoisen Suomen puolustaja ja kommunistien jahtaaja.

”Sanoin viimeksi Riekille, ettei tästä tule mitään, että lopetan, mutta hän ei päästä minua vaikkei itse enää edes ole Etsivän keskuspoliisin johdossa, vai mikä sen puljun nimi nyt on, joku Valtiollinen joku. Hän työnsi kainalooni sanomalehden, jonka välissä oli rahakuori ja vaati minua pysymään niin lähellä Herttaa kuin vain mahdollista.”

Tarina tekee siellä täällä vaivihkaisia selittäviä siirtymiä ajassa taaksepäin, mutta pääsääntöisesti edetään kronologisesti. Käsittelyssä ovat sotien ja vaaran vuodet, ja tapahtumat alkavat Hertan vapauduttua maanpetostuomiostaan vuonna 1939. Kirja päättyy vuoteen 1948.

Hertta on tarina rakkaudesta sekä oman elämän uhrauksista ja kuvaus kovista poliittisista ajoista. Kirjan vuosina politiikka ei ollut peliä, vaan siinä olivat kyseessä urat, vapaudet ja elämät. Heidi Köngäs tavoittaa mielestäni erinomaisesti ajan ilmapiirin. Nämä inhimilliset ihmiset olivat yhtäkkiä tilanteessa, joissa vaakalaudalla saattoi olla koko kansakunnan tulevaisuus. Samalla he olivat itse konkreettisessa hengenvaarassa. Silti vaikuttaa, että aate ja puolue menivät kaiken edelle.

Tiesin tietysti, miten Suomelle ja Neuvostoliitolle kävi noina vuosina. Muistin myös pääpiirteissään Hertta Kuusisen henkilöhistorian ja jotakin Yrjö Leinosta. Silti minua jännitti lukiessa. Heidi Köngäksen Hertta ei ollut viime vuonna Finlandia-ehdokkaana. En tiedä, miksi ei.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta (1957 Otava, suom. Kai Kaila, saatesanat Jyrki Vainonen (2000), 146 s).


”Piikkiherne kukki, verenpisara-aidat olivat jo nupulla, vihreitä kukkuloita, turveläjiä, niin, vihreä on Irlanti, hyvin vihreä, mutta se ei ole yksinomaan  niittyjen vaan myös sammalen väri, varsinkin täällä.”

Lukeminen on pohjattoman hieno harrastus. Olin viime kuussa Rikhardinkadun kirjastossa Helsingin kaupunginkirjaston ja Suomen Mielenterveysseuran Toivoa kirjallisuudesta -illassa. Tilaisuudessa haastateltavana ollut kirjailija Olli Jalonen kertoi saaneensa toivoa Heinrich Böllin tuotannosta, ja erityisen tärkeä hänelle oli Päiväkirja vihreältä saarelta. Böllin tiesin Nobel-kirjailijaksi, mutten ollut miehen tuotantoa koskaan lukenut. Tätä kirjaa en tiennyt edes nimeltä. Nyt kolme viikkoa myöhemmin Päiväkirja vihreältä saarelta on vuoden tärkeimpiä lukukokemuksiani.

Böll perheineen matkustaa vuonna 1957 Irlantiin, ja kirjailija kertoo 5-15–sivuisissa teksteissä kok…