Siirry pääsisältöön

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”



Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kertoo oman 25-vuotisen unettomuushistoriansa. Hän on perehtynyt teemaan toimittajan perusteellisuudella ja ammattitaidolla. Valvomo on henkilökohtainen kertomus ja samalla runsas tietopaketti.

Unettoman yöt ovat pitkiä, asiat kaatuvat päälle ja saavat kohtuuttomat mittasuhteet. Työasioita ne useimmiten ovat. Miten minä niitä muka hoidan neljältä aamulla? Mitä aivoni kuvittelevat minun silloin tekevän asioille, jotka ovat tapahtuneet aikoja sitten?

”Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin ja tiesin heti, että uni ei enää tulisi. Mistä tiesin? Kokemuksesta. Se oli huolekas ailahdus mielessä, salamana aivoihin syöksyvä työasia tai vain pikkuhiljaa hiipivä levottomuus. Joskus tätä kaikkea sekaisin.” 



En edes muista, milloin olen viimeksi nukkunut kunnolla, herännyt levänneenä. Univelan korjaavaa pitkää lepoa ei ole tullut. Painan vain eteenpäin, enkä usein edes päivisin muista, miten edellisen yön nukuin tai mihin aikaan heräsin. Unen ja valveen raja on hämärtynyt.

Tällä hetkellä tilanne on parempi, mutta miten kestäisin, jos etukäteen tietäisin, että tällainen 10 vuoden rupeama olisi edessäpäin. En kuitenkaan koe olevani sairas enkä tunne unettomuudestani häpeää. En ole ollut niin huonossa jamassa kuin Leeni Peltonen kirjoittaa itsestään.

Vaihdoin vähemmän stressaavaan työhön pois esimiesvastuusta. Kaikilla ei ole sellaiseen mahdollisuutta, eivätkä kaikki haluakaan muutosta. Monet haluavat parantaa untaan, eivät muuttaa elämäntilannettaan; he pitävät paineista, nauttivat aikatauluista, kiperistä tilanteista, stressistä ja kiireestä. En siksi täysin allekirjoita Leeni Peltosen Valvomossa voimakkaasti esiintuomaa näkemystä lääkehoidon toissijaisuudesta. Aina pitäisi tietysti selvittää unettomuuden syyt, mutta entä jos ne tiedetään ja halutaan säilyttää. Jos riittääkin, että saadaan apua lääkkeillä.

Sudet tai leijonat eivät uhkaa minua tai perhettäni yöllä, kuten ehkä esi-isiäni. Minua valvottavat tällaiset asiat:
seuraavan päivän kiireinen aikataulu
esiintyminen
takavuosina tehdyt huonot ratkaisut
sanomani huonot repliikit keskusteluissa
hyvät repliikit, jotka tulevat mieleen vasta keskustelun jälkeen
keskustelut, joissa en saanut sanottua mitään
toisten tekemiset
lasten huolet
lukematta jääneet sähköpostit
luetut sähköpostit
pikkuasiat
pelko ihmiskuntaa kohtaan

”Lääke oli pidentänyt öitä kokonaisella tunnilla, huonoihin öihin verrattuna jopa kahdella. Ja vaikka heräilin yöllä kuten ennenkin, nukahdin useimmiten pian uudestaan. Aamuisin herääminen kesti pidempään kuin tavallisesti, eikä kahdeksankaan tuntia aina riittänyt yöuneksi. Olo oli aamupäivisin samea ja hidas, enkä pitänyt siitä ollenkaan. Nukkuminen tuntui ihanalta, mutta en tunnistanut itseäni tästä aamutorkusta tyypistä.”

Minä elän tällä hetkellä tätä samanaikaisesti hauraan ja syvän kemikaalisen unen vaihetta. Olen löytänyt avun vanhan liiton masennuslääkkeestä ja aloittamassa unettomuuden syiden perinpohjaista selvittämistä. Uni, vaikka tällä hetkellä ihana onkin, on kuitenkin erilainen kuin pitäisi – keinotekoisen tuntuinen.

Olen saanut paljon apua ja neuvoja ja kokeillut lääkkeiden lisäksi lähes kaikkia konsteja unen edistämiseksi. Nämä toimivat ja parantavat untani: rankahko liikunta illalla, kevyt iltapala, suihkunraikas olo, huone viileäksi, villasukat jalkaan. Työpuhelimen ja samalla työsähköpostien jättäminen toimistolle, seuraavan päivän töiden listaaminen etukäteen, mielen täyttäminen jollain muulla kuin unen miettimisellä.

”-Mikä sinun mieltäsi kuormittaa juuri nyt? Mitä viime yönä mietit? Ei tarvittu enempää, purskahdin itkuun. Ei mikään erityinen ja samalla kaikki, nyyhkytin vastaukseksi.”

Uskon olevani paranemassa unihäiriöstä. Olen kärsinyt siitä kymmenen vuotta, ja aika tarkkaan kymmenen vuotta sitten aloitin myös esimiestyöt. Luovuin pomon hommista viime kesänä. Jos välillä onkin ollut totuttelemista uuteen rooliin ja pohtimista, oliko ratkaisu oikea, Leeni Peltosen esimerkistä lukeminen taisi tuoda rauhan.

Leeni Peltosen Valvomo on hyvä kirja. Sen sivu 67 on osuvinta tekstiä, mitä olen aikoihin lukenut. Kopioin sen ja kiinnitin seinälle, jossa pidän oman elämäni tärkeitä sanoja.



Lue lisää:

Nuku paremmin -blogi
Nuku paremmin -ryhmä Facebookissa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…