Siirry pääsisältöön

Bernard Malamud: Tuomittu

Bernard Malamud: Tuomittu (1966 Gummerus, 315 s, suom. Eero Raassina ja Risto Lehmusoksa)


Helsingin kaupunginkirjaston Pasilan kirjavarastosta löytyy vaatimattoman näköinen sininen nide. Kansilehtiä ei ole ehkä koskaan ollutkaan, kellertyneillä sivuilla on virkailijoiden lyijykynämerkintöjä, ja mitä kaikkea sivuihin onkaan vuosien aikana tahriutunut. Murusia putoilee syliin sivuja käännellessä, ja lukemisen jälkeen tekee mieli käydä pesemässä kädet.


Mad Men –televisiosarjan Don Draper ei ensisijaisesti ollut lukumiehiä, mutta sarjan kulkuun kuului upottaa kulttuurisia signaaleja ajankuviksi sekä kertomaan katsojille, missä vuodessa mennään. Mad Menin viidennen tuotantokauden seitsemännessä jaksossa eletään vuotta 1967. Donilla on iltalukemisena Bernard Malamudin The Fixer (Tuomittu), joka oli samana vuonna voittanut National Book Awardin ja Pulitzer-palkinnon.

Kirjavalinta oli mielestäni sarjan käsikirjoittajilta taitava. Sinällään aika ilmeinen, koska samoin kuin esimerkiksi Beatlesin musiikki toisessa kohdassa, myös Tuomittu ankkuroi kohtauksen tukevasti aikaansa. Toisaalta, kun kerran Tuomittu oli noinkin tunnustettu ja menestynyt teos, tuntuu sisältä tyhjän Don Draperin loogiselta lukea juuri kirjaa, jota vuonna 1967 kuuluukin lukea.

Jakov Bok on köyhä työmies, joka kokee häpeää vaimonsa ja omaisuutensa menettämisestä ja lähtee kotikylänsä juutalaiskorttelista Kiovaan etsimään parempaa elämää. Eletään tsaarin ajan Venäjällä ensimmäisen maailmansodan alla. Juutalaisvainot ovat kiivaimmillaan.

”Remonttimiestä vaivasi enemmän kuin hän halusi itselleen myöntää sellainen tunne, että hänellä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa lähtemiseensä. Hänen harvat ystävänsä olivat jääneet taakse. Hänen tottumuksensa, häneen parhaat muistonsa – niitäkin oli – olivat takanapäin. Mutta niin oli myös hänen häpeänsä.”

Kiovassa puhdasuskoisen ja oikeudenmukaisuuteen luottavan Jakovin juutalaisuus johtaa työpaikan menettämiseen. Samalla hänet vangitaan liitettynä rituaalimaisia piirteitä sisältäneeseen pienen pojan murhaan. Murhaoikeudenkäynnin odotus tutkintavankeudessa on pitkä, ja Jakov rikoksineen edustaa kaikkea, mitä juutalaisuudessa pelätään. Kaikki ovat Jakovia vastaan ja monet yrittävät huijata. Miehen on mahdotonta puolustautua.

”Teidän osuutenne tässä murhajutussa oli meille tuttu jo ennen kuin suoritimme pidätyksen. Olitte ainoa sillä alueella asuva juutalainen lukuun ottamatta Mandelbaumia ja Litvinovia (…) Epäilimme heti juutalaista, koska kukaan venäläinen ei voinut mitenkään tehdä kyseisenlaista rikosta.”

Tuomitun teksti on konstailematonta ja selkeää, tarina hyvin suoraviivaista asioiden ja tapahtuminen pelkistettyä kertomista. Alkuun se tuntuu – vanhahtavan suomennoksen maustamana – hieman liiankin yksinkertaiselta, mutta kehittyy sivujen edetessä kirjailijan taidonnäytteeksi. Lukija saa Malamudin kirjasta tekstiä suuremman lukukokemuksen.

”Jakov laski. Hän laski aikaa, vaikka koetti olla laskematta. Laskeminen edellytti laskemisen loppua, ainakin sellaisen miehen kohdalla, joka käytti vain pieniä lukuja. Kuinka monesti hän oli laskenut sataan elämässään? Kuka voi laskea ikuisesti? Sellainen kerrostaa aikaa.”

Tuomittu on suorasukainen ja säälimätön tarina yksinäisyydestä, epäoikeudenmukaisuudesta ja toivottomuudesta. Kirja toimii myös yksilön vapauden kautta kerrottuna lyhyenä oppituntina Itä-Euroopan juutalaisvainojen historiasta. Hyvä kirja, hieno lukukokemus.

”Jakov olisi ollut iloinen, jos asiat olisivat vielä olleet niin kuin ennen. Hän toivoi, että olisi saanut nauttia hieman mukavuudesta, vapaudesta – niin kuin silloin. Kahleissa kaikki mikä oli jäljellä vapaudesta oli elämä, vain olemassaolo; mutta olemassaolo ilman pienintäkään valinnan mahdollisuutta oli samaa kuin kuolema.”





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…