Siirry pääsisältöön

Bernard Malamud: Tuomittu

Bernard Malamud: Tuomittu (1966 Gummerus, 315 s, suom. Eero Raassina ja Risto Lehmusoksa)


Helsingin kaupunginkirjaston Pasilan kirjavarastosta löytyy vaatimattoman näköinen sininen nide. Kansilehtiä ei ole ehkä koskaan ollutkaan, kellertyneillä sivuilla on virkailijoiden lyijykynämerkintöjä, ja mitä kaikkea sivuihin onkaan vuosien aikana tahriutunut. Murusia putoilee syliin sivuja käännellessä, ja lukemisen jälkeen tekee mieli käydä pesemässä kädet.


Mad Men –televisiosarjan Don Draper ei ensisijaisesti ollut lukumiehiä, mutta sarjan kulkuun kuului upottaa kulttuurisia signaaleja ajankuviksi sekä kertomaan katsojille, missä vuodessa mennään. Mad Menin viidennen tuotantokauden seitsemännessä jaksossa eletään vuotta 1967. Donilla on iltalukemisena Bernard Malamudin The Fixer (Tuomittu), joka oli samana vuonna voittanut National Book Awardin ja Pulitzer-palkinnon.

Kirjavalinta oli mielestäni sarjan käsikirjoittajilta taitava. Sinällään aika ilmeinen, koska samoin kuin esimerkiksi Beatlesin musiikki toisessa kohdassa, myös Tuomittu ankkuroi kohtauksen tukevasti aikaansa. Toisaalta, kun kerran Tuomittu oli noinkin tunnustettu ja menestynyt teos, tuntuu sisältä tyhjän Don Draperin loogiselta lukea juuri kirjaa, jota vuonna 1967 kuuluukin lukea.

Jakov Bok on köyhä työmies, joka kokee häpeää vaimonsa ja omaisuutensa menettämisestä ja lähtee kotikylänsä juutalaiskorttelista Kiovaan etsimään parempaa elämää. Eletään tsaarin ajan Venäjällä ensimmäisen maailmansodan alla. Juutalaisvainot ovat kiivaimmillaan.

”Remonttimiestä vaivasi enemmän kuin hän halusi itselleen myöntää sellainen tunne, että hänellä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa lähtemiseensä. Hänen harvat ystävänsä olivat jääneet taakse. Hänen tottumuksensa, häneen parhaat muistonsa – niitäkin oli – olivat takanapäin. Mutta niin oli myös hänen häpeänsä.”

Kiovassa puhdasuskoisen ja oikeudenmukaisuuteen luottavan Jakovin juutalaisuus johtaa työpaikan menettämiseen. Samalla hänet vangitaan liitettynä rituaalimaisia piirteitä sisältäneeseen pienen pojan murhaan. Murhaoikeudenkäynnin odotus tutkintavankeudessa on pitkä, ja Jakov rikoksineen edustaa kaikkea, mitä juutalaisuudessa pelätään. Kaikki ovat Jakovia vastaan ja monet yrittävät huijata. Miehen on mahdotonta puolustautua.

”Teidän osuutenne tässä murhajutussa oli meille tuttu jo ennen kuin suoritimme pidätyksen. Olitte ainoa sillä alueella asuva juutalainen lukuun ottamatta Mandelbaumia ja Litvinovia (…) Epäilimme heti juutalaista, koska kukaan venäläinen ei voinut mitenkään tehdä kyseisenlaista rikosta.”

Tuomitun teksti on konstailematonta ja selkeää, tarina hyvin suoraviivaista asioiden ja tapahtuminen pelkistettyä kertomista. Alkuun se tuntuu – vanhahtavan suomennoksen maustamana – hieman liiankin yksinkertaiselta, mutta kehittyy sivujen edetessä kirjailijan taidonnäytteeksi. Lukija saa Malamudin kirjasta tekstiä suuremman lukukokemuksen.

”Jakov laski. Hän laski aikaa, vaikka koetti olla laskematta. Laskeminen edellytti laskemisen loppua, ainakin sellaisen miehen kohdalla, joka käytti vain pieniä lukuja. Kuinka monesti hän oli laskenut sataan elämässään? Kuka voi laskea ikuisesti? Sellainen kerrostaa aikaa.”

Tuomittu on suorasukainen ja säälimätön tarina yksinäisyydestä, epäoikeudenmukaisuudesta ja toivottomuudesta. Kirja toimii myös yksilön vapauden kautta kerrottuna lyhyenä oppituntina Itä-Euroopan juutalaisvainojen historiasta. Hyvä kirja, hieno lukukokemus.

”Jakov olisi ollut iloinen, jos asiat olisivat vielä olleet niin kuin ennen. Hän toivoi, että olisi saanut nauttia hieman mukavuudesta, vapaudesta – niin kuin silloin. Kahleissa kaikki mikä oli jäljellä vapaudesta oli elämä, vain olemassaolo; mutta olemassaolo ilman pienintäkään valinnan mahdollisuutta oli samaa kuin kuolema.”





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta (1957 Otava, suom. Kai Kaila, saatesanat Jyrki Vainonen (2000), 146 s).


”Piikkiherne kukki, verenpisara-aidat olivat jo nupulla, vihreitä kukkuloita, turveläjiä, niin, vihreä on Irlanti, hyvin vihreä, mutta se ei ole yksinomaan  niittyjen vaan myös sammalen väri, varsinkin täällä.”

Lukeminen on pohjattoman hieno harrastus. Olin viime kuussa Rikhardinkadun kirjastossa Helsingin kaupunginkirjaston ja Suomen Mielenterveysseuran Toivoa kirjallisuudesta -illassa. Tilaisuudessa haastateltavana ollut kirjailija Olli Jalonen kertoi saaneensa toivoa Heinrich Böllin tuotannosta, ja erityisen tärkeä hänelle oli Päiväkirja vihreältä saarelta. Böllin tiesin Nobel-kirjailijaksi, mutten ollut miehen tuotantoa koskaan lukenut. Tätä kirjaa en tiennyt edes nimeltä. Nyt kolme viikkoa myöhemmin Päiväkirja vihreältä saarelta on vuoden tärkeimpiä lukukokemuksiani.

Böll perheineen matkustaa vuonna 1957 Irlantiin, ja kirjailija kertoo 5-15–sivuisissa teksteissä kok…