Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Vuoden 2016 parhaat levyt

Nämä ja neljän kaverin valinnat vuoden 2016 kymmeneksi parhaaksi levyksi on julkaistu 22.-31.12.2016 julkisessa Facebook-ryhmässä Ruutia, räminää ja rakkautta.


-10- David Bowie: Blackstar

En kuulu David Bowien musiikin suuriin faneihin enkä surrut miehen kuolemaa, mutta kylmäksi ei tammikuun alun viikonloppu jättänyt. Kuolemaan monin tavoin viittaava Blackstar julkaistiin perjantaina, ja maanantaiaamuna levisi tieto Bowien menehtymisestä.

Ihmiselämän päättyminen on suurempi asia kuin rocktähteys, ja myös taiteilijoiden on kuoltava. Tapa, jolla noutaja vei David Bowien, on yksi legendaarisimmista mahdollisista. Näin muututaan kuolemattomaksi.

Blackstar kuuluu itseoikeutetusti vuoden parhaiden levyjen listalleni. Musiikillisesti se ei ehkä sinne mahtuisi, eikä säälipisteitä ole jaossa. Se pääsee listalle ylivoimaisilla tyylipisteillä.




-9- The Felice Brothers: Life In The Dark

Muut veljekset eivät ole tainneet vieläkään toipua Simone Felicen karkaamisesta soolouralle. Siitä on jo seitsemän…

Lukuvuosi 2016

Lukutahtini kiihtyy. Vuonna 2014 luin 46 kirjaa ja viime vuonna 68. Vuoden 2016 saldoksi tuli 74 teosta. Osasta olen kirjoittanut tänne oman tekstinsä ja kaikista lukemistani kirjoista on blogissani vähintäänkin lyhyt kuvaus.

Alla on kolme listaa lukuvuodestani 2016. Vuoden 2015 suosikkini löydät täältä.Silloin vuoden parhaiksi kirjoiksi nousivat Eeva-Kaarina Arosen Edda, Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme ja John Williamsin Stoner.

Kuten 2015, myös tämä vuosi oli suomalaisten naiskirjailijoiden. Viiden parhaan kirjan tekijöistä neljä on aktiiveja nykykirjailijoita.

(Linkit teksteihin kursiivilla)

Vuonna 2016 parhaat lukemani kirjat
1) Volter Kilpi: Kirkolle
2) Helmi Kekkonen: Vieraat 
3) Katri Lipson: Detroit
4) Minna Rytisalo: Lempi
5) Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Piippuhyllyllä-blogin viisi luetuinta tekstiä vuonna 2016
1) Leeni Peltonen: Valvomo
2) Volter Kilpi: Kirkolle
3) The Cure Hartwall Arenalla 7.10.2016
4) Helmi Kekkonen: Vieraat
5) Katri Lipson: Detroit

Piippuhyl…

Joulukuussa 2016 luetut

Suosituksiksi nousevat

Tuula-Liina Varis: Huvila 

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista (2016 Gummerus, 213 s).
Tuore Finlandia-voittaja on kuin runonsäkeistä tai kuvista koostuva romaani. Sen riveille ja sanoihin haluaa jäädä viipymään, mutta koska samaan aikaan mieli janoaa oman kotikaupungin historiaa, sivut kääntyvät liian nopeasti. Ja koska sivuja on liian vähän ja niillä liian vähän sanoja, lukukokemus jäi hieman vajaaksi.
Olen etuoikeutetussa asemassa saadessani kulkea päivittäistä työmatkaani Engelin ja Ehrenströmin kortteleissa. Katson niitä nyt eri tavalla. Se ei ole kirjan ansioksi ihan vähäinen.


Lukukokemuksena säilyy

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty (2005 Otava, 221 s).
Anna-Leena Härkösen tärkeä puheenvuoro siskosta, joka päätti oman elämänsä. Verestävä lukukokemus, joka on kirjoitettu aika pian tapahtuman jälkeen. Kirjoittamisella on varmasti ollut valtava terapeuttinen merkitys, ja niin uskon lukemisellakin olevan samanlaisiin tilanteisiin joutuville. Se on…

Tuula-Liina Varis: Huvila

Tuula-Liina Varis: Huvila (2016 WSOY, 240 s).
”En mene koskaan naimisiin, Leea julisti. Luon oman uran ja elän oman itsenäisen ja vapaan elämän. En halua omistaa elämääni jonkun miehen pyrkimyksille. Omistan sen omille pyrkimyksilleni.”
Huvila alkaa 1930-luvun taitteesta ja päättyy 20 vuotta myöhemmin. Historian tapahtumat kuohuvat ja vyöryvät myös Huvilan päähenkilöiden päälle. Raakel on nuori turkulaisneiti, joka avioituu arvoituksellisen ja kiehtovan taiteilijan, Akselin kanssa. Heille syntyy tytär, Leea ja perheen syrjäiselle hirsihuvilalle muuttaa myös Selma-piika. Aksel on Tuula-Liina Variksen romaanissa keskeinen toimija, jonka ratkaisujen ympärille kaikkien kohtalot kietoutuvat. Romaanin ääninä ovat kuitenkin kolme naista.
1920-luku on päättynyt. Sisällissodan haavat vuotavat vielä, punikkiviha elää, mutta Turun kulttuuripiireissä on vietetty kieltolaista huolimatta myös iloisia vuosia. Tulevaisuus on näyttänyt valoisalta. Seuraavalle vuosikymmenelle siirryttäessä Suomenkin talou…

Marraskuussa 2016 luetut

Suosituksiksi nousevat

Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi (2016 WSOY, 302 s).
Kirjan ensimmäinen kolmannes kertoo Tuomaksen ja Annan melko tavanomaisen odotus- ja raskausajan, joka ei ole sinällään kovin kiinnostava. Taustalla on kuitenkin lukijan tietoisuus tulevasta. Seuraava kolmannes, Martta-tyttären yhden päivän mittainen elämä, on pysäyttävää luettavaa. Viimeisellä kolmanneksella Tuomaksen ja Annan elämä jatkuu.
Tuomas Juntunen linkittää kirjallisuudentutkijana oman perheensä tragedian hyvin kiinnostavasti kirjallisuuden historian kuuluisiin kohtaloihin. Tuntematon lapsi on hieno ja rohkea kirja, ja siitä oman mielipiteeni kirjoittaminen tuntuu poikkeuksellisen vaikealta ja jotenkin merkityksettömältä.

Aino Kallas: Sudenmorsian (1928 Otava, 96 s).
Klassinen ihmissusitarina on suuri kertomus rakkaudesta. Se on kielellisesti nykylukijalle hyvin omalaatuinen ja erinomainen. Tarina on hieno kuvaus siitä, kuinka 1600-luvun Hiidenmaalla yhteisön selittämättömät asiat saivat muotonsa us…

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa (2016 Siltala, 403 s).


”Miksi minä nyt näitä jauhan?
    Missä minä nyt olen?
Ai niin. Prismassa.”

Pirkko Saision uuden kirjan päähenkilö on Mies. Hän on kuusikymppinen pääkaupunkiseudulla asuva ja Helsingin keskustassa asianajotoimistossa työskentelevä lakimies. Mies on naimisissa itseään nuoremman Kristan kanssa. Kolmas päähenkilö on Miehen nuoruudenystävä Paavo ’Pablo’ Korhonen. Mies ei ole kuullut Pablosta aikoihin, mutta tämän kuolinilmoituksen lukeminen maanantaiaamuna sysää Miehen tolaltaan ja vie hänet menneisyyden syövereihin. Kirja kuvaa Miehen piinaviikkoa päivä kerrallaan seuraavaan maanantaihin.

Miehen työhön kuuluu tavata ihmisiä ja selvitellä heidän asioitaan. Hän vaikuttaa hyvin paatuneelta suhtautumisessaan asiakkaidensa tilanteisiin. Miehellä on vahvat ja kyseenalaiset näkemykset rikollisten tuomitsemisen vaikutuksista. Hän ei näytä ajattelevan yksiselitteisesti syyllisyydestä, syyttömyydestä, uhriudesta ja sovituksesta. Nämä kysymy…

Merja Svensk: Kaksoissidos

Merja Svensk: Kaksoissidos (2016 Robustos, 309 s).

”Siinä sitä istutaan, ollaan yhdessä, samassa huoneessa. Kumpikin omissa muistoissaan, eri ajassa, sokeina tähän yhteiseen hetkeen. Tuttuus löytyy vielä kosketuksesta. Saunalla on ollut hyvä vaikutus, vaikka Täti ei siellä muista käyneensä.”


Olemme Merjan kanssa samassa työpaikassa. Tiesin hänen julkaisevan esikoiskirjansa tänä vuonna ja lupasin ilomielin lukea kirjan ja kertoa mielipiteeni. Uskon, ettei Merja tiennyt, että kirjoitan siitä tänne. Lukiessani kirjaa lokakuun loppupuolella tapasimme Merjan kanssa työasioissa muutaman kerran. Kirjasta emme puhuneet, mutta itse havahduin tarkkailemasta omaa suhtautumistani häneen. Katsoinko tuttua työkaveria eri lailla, kun luin hänen esikoisromaaniaan? Minua taisi vähän jännittääkin, koska luin kirjaa huolellisesti ja oli keksittävä tapa kirjoittaa myös puutteista.

Kaksoissidoksessa on kaksi kerronnan tasoa. Minä-muodossa Paula on lapsi, joka asuu äitinsä ja isänsä kanssa. Ankaran ja lämpi…

Lokakuussa 2016 luetut

Lukukokemuksina säilyvät

Marja Björk: Lainaa vain

Anja Kauranen: Syysprinssi (1996 WSOY, 126 s).
Hieno Anja Kaurasen ja Harri Sirolan rakkaustarina. Kirjan alkupuolella olin aivan tarinan lumoissa ja kuin punk-ajan Helsingissä sekä myöhemmin Lapinlahden sairaalan rantatiellä. Kuitenkin kirja jätti lopulta syvemmin koskettamatta, vaikka mitään lisääkään en olisi siihen kaivannut.

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet (2016 WSOY, 178 s).
Eurooppalaiset unet on kiehtova erillisistä, mutta toisiinsa linkittyvistä tarinoista rakentuva kokonaisuus. Emma Puikkonen vie lukijan Euroopan eri osiin vuosina 1980–2027 sivuten monia lähihistorian keskeisiä käännekohtia. Lyhyet tarinan toimivat periaatteessa itsenäisinäkin kuvauksina tapahtumista, mutta oivaltava lukukokemus syntyy tarinoiden välisten yhteyksien tajuamisesta. Kokonaisuutena Emma Puikkonen onnistuu kirjoittamaan jotain oleellista eurooppalaisuudesta ja nykymaailmasta. Silti jäin kaipaamaan kirjalle se…

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan (2016 WSOY, 392 s).

”Kukapa ahtaalle ajettu, verstaassa lymyilevä pikku aviomies ei haaveilisi vaimon laittamisesta rautoihin.”


Riku Korhosen uuden romaanin päähenkilöitä ovat Eero ja Aino. Pariskunta on tavannut opiskeluvuosinaan. Eero on värikuulapelejä ja muita leikkisotapalveluja kauppaava yrittäjä, Aino työskentelee päihdeongelmaisten asumisyksikössä. Nelikymppisten Eeron ja Ainon liitto on rakoillut, mutta nyt suunta on parempaan päin.

Lari ja Eeva ovat Eeron ja Ainon ystäväpariskunta, ja heidän liittonsa on jo päättynyt. Korhosen romaanin rungon muodostaa Eeron salaa ideoima, suhteen lisäpiristeeksi tarkoitettu vaimonkaappaus, johon hän sitoo mukaan myös Larin.

Tärkeä elementti romaanissa on Ispoisten asuinalue. Se on Turussa meren rannalle sijoittuva taloudellisesti toimeentulevien ihmisten homogeeninen puutarhaidylli.

”Ispoisista tuli lasten paratiisi juuri ennen koulujen alkua. Aamuviiden jälkeen aurinko valaisi Katariinanmäen kelottuneet m…

Marja Björk: Lainaa vain

Marja Björk: Lainaa vain (2016 Like, 265 s).



”Raija-Liisa ei ollut tietääkseen, kun elinkeinoasiamies pölähti tiskille pitkä takki auki tekemään vekseliä Pattayan reissua varten, jonne hän oli lähdössä miesporukalla. Elinkeinoasiamies oli varma, että matkarahat järjestyisivät.”

Olen kaivannut suurta suomalaista lamaromaania. 1990-luvun talouden syöksystä alkaa olla neljännesvuosisata. Sen vaikutukset yhteiskuntaan, suomalaiseen sielunmaisemaan ja kokonaisen sukupolven kasvuun ovat voimakkaat. Tuntuu omituiselta, ettei isoa tarinaa ajasta ole tietääkseni vielä syntynyt. Voi tietysti olla, että isojen tarinoiden ja kokonaisia aikakausia tulkitsevien romaanien aika on ohi. Lama, sen ajan Suomi ja talouden vaikutukset ihmisiin ovat toki olleet ansiokkaasti esillä esimerkiksi Juha Itkosen, Hannu Raittilan ja Jussi Valtosen tuotannossa.

Marja Björk iskee houkuttelevasti suoraan teemaan. Lainaa vain sijoittuu 1980-luvun löysän rahan vuosiin sekä seuraavan vuosikymmenen alun romahdukseen. Tari…

The Cure Hartwall Arenalla 7.10.2016

Yhteinen matkani The Curen kanssa alkoi vuonna 1989 ja lähes parhaimmalla mahdollisella tavalla. Olin tutustunut bändiin kuultuani uudet sinkut Lullaby ja Lovesong Radio Cityn taajuuksilta. Ensimmäinen hankkimani Cure-levy oli komeasti yhtyeen sittemmin koko uran parhaaksi noussut Disintegration. Pari kuukautta myöhemmin kesällä olin interreilaamassa Lontoossa, näimme keikkailmoituksen ja päädyimme yhdelle neljästä Disintegration-kiertueen legendaarisista päätöskeikoista Wembley Arenalle.

Tieto eilisestä Hartwall Arenan keikasta julkaistiin lähes vuosi sitten, ja muistan olleeni silloin epäileväinen. Puhallellaankohan nyt hiipuneisiin tuliin? Lupaavalta idealta ei tuntunut toisaalta sekään, että bändi kertoi soittavansa kiertueella myös uusia kappaleita. The Curen tuotanto ei ole viimeiseen 24 vuoteen nostanut tasoaan, päinvastoin. Tänä kesänä keikkaodotukset alkoivat kuitenkin nousta ja syksyn tultua kuuntelin The Curea intensiivisemmin kuin luultavasti koskaan aiemmin. Samalla ilma…

Syyskuussa 2016 luetut

Suosituksiksi nousevat


Helmi Kekkonen: Vieraat

Minna Rytisalo: Lempi (2016 Gummerus, 230 s).
Sota-aikaan sijoittuva tarina kertoo Lempistä, joka eli nuoruutensa ja lyhyen aikuisuutensa lappilaisessa kauppalassa ja syrjäisessä maatalossa. Lempin elämän käänteitä kertaavat omista näkökulmistaan aviomies Viljami, kotiapulainen Elli sekä Lempin kaksoissisko. Epätoivo, rakkaus ja sattuma heittelevät tarinan hahmoja täysin odottamattomiin käänteisiin. Minna Rytisalon Lempi on esikoiskirja parhaasta päästä. Se on harkittu ja tasapainoinen kertomus armottomista ajoista ja tunteista, joille ihmiset eivät mahda mitään. Upea suoritus!
”…asiat olivat kääntyneet nurin niskoin, ihan niin kuin tyynyliinat ja pussilakanat joskus pyykissä. Inhoan sitä. Käännän ne oikein päin märkinä, vaikka se on hankalaa. Yritän tehdä sen nopeasti ja niin että ne eivät osu lattiaan ja unohtaa koko asian pian.”


Lukukokemuksina säilyvät


Han Kang: The Vegetarian


Miika Nousiainen: Juurihoito (2016 Otava, 324 s).
Miika Nousia…

Helmi Kekkonen: Vieraat

Helmi Kekkonen: Vieraat (2016 Siltala, 195 s).

Eikö sinun kuuluisi ostaa kukat itse?
Mitä?
- Mrs. Dalloway, muistatko? Hän sanoi ostavansa kukat itse. 
Kyllä Senja muisti. Virginia. Clarissa. Bond Street.
Äiti oli lukenut hänelle tuon romaanin iltasaduksi kauan sitten. Sen, ja muitakin. Oatesia, Munroa ja Atwoodia. Vimmaisia, älykkäitä tarinoita surullisista naisista ja onnettomista perheistä. Vasta vuosia myöhemmin Senja oli ymmärtänyt että siinä oli jotain outoa, että toisille lapsille luettiin jotain ihan muuta. Että toisten lasten äidit olivat jotain ihan muuta. 


Onkohan suomalaisessa nykykirjallisuudessa meneillään aikakausi - sukupolvien välisen dynamiikan arkinen kuvaaminen? Tämän tyylisiä kirjoja on nimittäin tullut vastaan viime vuosina, ja suurin osa oikein hyviä. Antaa tulla lisää vaan.

Kun on taitava, sanomalla vähän voi kuvata paljon. Kun on kerrottavaa, pelkistetyillä ja yksinkertaisen arkisilla sanoilla ja lauseilla voi kertoa isoja asioita. Helmi Kekkosen Vieraat on lyhyest…

Han Kang: The Vegetarian

Han Kang: The Vegetarian (2011 Portobello books, 183 s, koreasta englanniksi kääntänyt Deborah Smith).


Aavistan, että moni tämän kirjoitukseni löytänyt lopettaa lukemisen heti, kun kerron aiheeni: eteläkorealainen kirja naisesta, joka haluaa muuttua puuksi.

The Vegetarian on Booker-palkittu kolmiosainen kertomus Yeong-hyestä; aivan tavallisesta, vaatimattomasta ja säntillisestä naisesta nykypäivän Etelä-Koreassa. Yhtenä päivänä itsestään vähän meteliä pitävä Yeong-hye ilmoittaa lopettaneensa lihansyönnin. Se lienee tavallista nykypäivän Aasiassakin, mutta Yeong-hyen valkokaulusmiehellä, tämän työyhteisöllä ja pariskunnan sukulaisilla on suuria vaikeuksia hyväksyä ratkaisua.

Tämän laajempi sisällön tai kolmen eri osan teeman paljastaminen pilaisi liikaa muiden lukukokemuksesta. Han Kang vie lukijansa mielen syövereihin, harhoihin ja hallusinaatioihin. Välillä ollaan kuin millä hyvänsä tuttavaillallisilla ja sitten hetkessä taas sadunomaisessa korealaisessa metsässä.

The Vegetarian käsi…

Elokuussa 2016 luetut

Suosituksiksi nousevat


Italo Calvino: Marcovaldo, eli vuodenajat kaupungissa (1958 Tammi, 193 s). Italo Calvino -projektini osa 6/12; tavoitteena lukea italialaiskirjailijan koko suomennettu tuotanto. Kirjoitan lopuksi niistä enemmän. 20 lyhyen novellin kokoelma muodosti hienon kokonaisuuden. Nyt alkoi ensimmäisen kerran tuntua siltä kuin olisin pääsemässä Calvinon kyytiin mukaan. Sympaattisia, viisaita, arkisen tavallisia, mutta kuitenkin hyvin erikoisia tarinoita. Italo Calvino houkuttaa lukijaansa katsomaan maailmaa toisin.


Elena Ferrante: Loistava ystäväni 



Alice Munro: Kallis elämä (2012 Tammi, suom. Kristiina Rikman, 319 s). Olen viritellyt tuttavuutta Alice Munron kanssa, mutta joku etäisyys välillämme on. Vaikka Munron novellit ovat kiistatta korkeatasoista laatukirjallisuutta, niin jotakin puuttuu. Niitä lukiessa mikään ei muutu. Periaatteessa minun puoleltani estettä ystävyydelle ei ole: teksti on hienoa, tarinat maanläheisiä, arkisia ja viisaita. En osaa siis sanoa, mikä on …

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Elena Ferrante: Loistava ystäväni (2011 WSOY, 362 s, suom. Helinä Kangas).


Kuusikymppinen Lila on kadonnut jäljettömiin Napolissa. Torinossa asuva Elena tietää, mistä on kyse: on kuin hän olisi odottanut tätä tapahtuvaksi. Elena alkaa kirjoittaa naisten elinikäisen suhteen tarinaa. Loistava ystäväni kertoo tyttöjen yhteisestä lapsuudesta ja nuoruudesta sodanjälkeisessä Napolissa.

”Lilassa oli jo silloin jotakin, minkä vuoksi en voinut jättää häntä. En tuntenut häntä hyvin, emme olleet koskaan vaihtaneet sanaakaan, vaikka kilpailimme jatkuvasti niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Mutta vaistosin, että jos olisin juossut karkuun muiden tyttöjen kanssa, olisin jättänyt hänelle jotakin omaani, mitä hän ei enää antaisi minulle takaisin.”

Tyttöjen ystävyydestä muodostuu kompleksinen asetelma. Siihen kietoutuu luottamusta ja rakkautta, mutta yhtä lailla kilpailua ja kateutta.

”Oliko se mahdollista? Oliko hän raahannut minut mukaansa toivoen, että rangaistukseksi vanhempani eivät päästäisi …

Arctic Monkeys: Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not

Helsingissä oli 2006 loistavat hiihtokelit. Aurinko paistoi ja kantavaa hankea riitti pitkälle kevättalveen. Minulla oli uudet luistelusukset. Elin ruuhkavuosia, eikä arjessa päällimmäisenä ollut seurata nousevia brittibändejä. Kuuntelin lähinnä vanhoja tuttuja levyjäni. En olisi arvannut, että parikymppisten sheffieldiläisten räkänokkien esikoislevy tulisi olemaan sen mahtavan talven ääniraita vuosienkin jälkeen.

“Look, here comes a Ford Mondeo, isn't he Mr. Inconspicuous”

Arctic Monkeys oli minun siitä mitään tietämättä julkaissut suuren suosion saavuttaneita kappaleita Myspacessa. Kun yhtyeen esikoislevy ilmestyi tammikuun lopussa 2006, kohu saavutti myös Keskuspuiston ladut. Paitsi että levy on erinomaista musiikkia, se palautti luottamukseni ja kiinnostukseni siihen, että voin löytää merkittäviä uusia bändejä.

Jäsenten keski-ikä oli levyn ilmestyessä hädin tuskin 20 vuotta. Levy on täynnä lyhyitä tarinoita sen ikäisten miesten arjesta Sheffieldissä. Laulut kertovat baareista,…

Heinäkuussa 2016 luetut

Suosituksiksi nousee:


Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. 

Laura Lähteenmäki: Korkea aika (2016 WSOY, 280 s). Hieno kakkosromaani lupaavan esikoisen perään. Tiivis, lumoava sukupolvitarina perheiden sisäisistä salaisuuksista. Elämänkulusta, kuinka ”asiat vain olivat vyöryneet kuin itsekseen eteenpäin, kuin päätä vailla, omalla tahdollaan ja toisiinsa merkillisesti ketjuuntuen.” Sotien jälkeisiin vuosiin sijoittuvia sukupolviromaaneja on aika paljon, mutta se ei mitenkään himmennä Laura Lähteenmäen tarinan hienoutta.

David Mitchell: Pilvikartasto. 


Lukukokemuksina säilyvät:

David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö (1989, 2004 Siltala 2016, suom. Juhani Lindholm, 321 s). Olen nyt lukenut Wallacen suomennetun tuotannon ja osan englanninkielistäkin. Katson olevani David Foster Wallace -harrastaja, en fani. Tämä kahdesta alkuperäisteoksesta koottu kirjoituskokoelma on epätasainen: loiston hetkiä ja saman tien unohtuvaa. Toisten ajatuksia lainaten: David Foster Wallace kirjoittaa ajastamme …

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi (2011 WSOY, 157 s, suom. Kersti Juva).


”Englannin katumusta merkitsevän sanan remorse etymologia viittaa uuteen puraisuun, ja totisesti se tunne puree.”

Julian Barnesin Man Booker -palkitun romaanin Kuin jokin päättyisi päähenkilö Tony Webster muistelee nuoruuttaan 1960-luvun Lontoossa. Hän oli nuorempana hyvin epävarma itsestään ja tekemisistään, eikä tuntenut oloaan lainkaan kodikkaaksi ajan hengessä.

”Saatatte nyt kysyä: mutta eikö tämä ollut 60-lukua? Oli, oli, mutta vain joillekin ihmisille, vain joissakin osissa maata.”

Tony ja hänen koulutoverinsa Colin, Alex ja Adrian lähestyvät kasvuiän ilmiöitä filosofisella ja lukeneella otteella. Yhdessä heistä, Adrianissa, on jotakin, mikä erottaa hänet koulun muista oppilaista.

”Moni veti henkeä ja jokunen käänsi uhkarohkeasti päätä. Mutta kuten muutkin opettajat Hunt salli Adrianille erityisaseman. Kun me muut yritimme provokaatiota, se kuitattiin lapsellisena kyynisyytenä – josta siitäkin me kasvaisimme…

David Mitchell: Pilvikartasto

David Mitchell: Pilvikartasto (2003 Sammakko, 676 s, suom. Vesa Suominen).



”Pilvikartasto-seksteton täytyy antaa kuolemansuudelma kaikille, jotka ryhtyvät sen kanssa tekemisiin.”

Mielettömän taitavasti kirjoitettu ja suomennettu kirja!

Pilvikartasto liikkuu ainakin viidessä aikatasossa ja kertoo ainakin kuuden eri henkilön tai ryhmän tarinaa. Kirjoitan ”ainakin”, koska en ole ihan varma. Minua saa vapaasti syyttää juonipaljastuksista, mutta kirjaa lukiessa huomaa, etteivät ne ole oleellisia. Itse asiassa joku toinen saattaa kirjoittaa Pilvikartastosta ihan toisenlaisen tarinantiivistyksen.

Amerikkalainen Adam Ewing työskentelee Uudessa-Seelannissa ja Tyynen valtameren pikkusaarilla 1800-luvun puolivälissä. Hänen matkakertomuksensa päätyy 1930-luvun Belgiaan, jossa velkojiaan paennut englantilainen säveltäjä kirjoittaa ystävälleen kirjeitä. Kirjeet saanut tiedemies joutuu myöhemmin, 1970-luvulla, Amerikan länsirannikon energiapolitiikan pyörteisiin ja menettää henkensä. Samoin käy asiaa…

Kesäkuussa 2016 luetut

Suositukseksi nousee

Simon Kuper & Stefan Szymanski: Soccernomics


Lukukokemuksina säilyvät

Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari (1973, suom. Juhani Lindholm 2015 Teos, 999 s). On hieman epäselvää, mitä viimeisen kahden kuukauden aikana tuli luettua. Thomas Pynchon ja erinomainen suomentaja Juhani Lindholm kuljettivat minua pitkin sodanaikaista ja -jälkeistä Eurooppaa. Matkalla kohtasimme valtavasti tapahtumia, henkilöitä, olentoja, kohtauksia, vaikka mitä. Aina en tiennyt missä olen.

Painovoiman sateenkaari on monessa mielessä suuri kirja. Ei se koko mitaltaan ole erinomaista, viihdyttävää tai edes hyvää tekstiä. Se on kuitenkin paljon enemmän kuin kertalukemisena välillä vähän liukuhihnamaisesti luetut kolmesataasivuiset perusromaanit. Tuskin jaksan koskaan lukea Painovoiman sateenkaarta kokonaan uudelleen, mutta varmasti palaan sen sivuille. Oikeastaan aika lailla sama, mihin kohtaan.

Ja jos jossain vaiheessa tuntuikin tuskaiselta ja turhauttavalta, sivulle 985 kannatti edetä m…

Simon Kuper & Stefan Szymanski: Soccernomics

Simon Kuper & Stefan Szymanski: Soccernomics (2012 Harper Sport, 428 s).

”Why transfers fail, why Spain rule the world, why England lose and other curious football phenomena explained”


Kuten usein muutenkin, myös näin arvokisojen aikaan on paikallaan lukea jalkapalloteos. Lajin historiasta, tilastoista, talouden faktoista ja väestötiedoista onkin syntynyt varsin kiinnostava ja poikkeuksellinen kirja. Toimittajat Simon Kuper ja Stefan Szymanski paneutuvat maiden välisiin eroihin jalkapallon kautta. He käyvät läpi maiden aseman kansainvälisissä vertailuissa talouden tunnuslukujen, väestörakenteen, historian ja kulttuurin kautta pitäen kuitenkin näkökulman tiukasti jalkapallomenestyksessä.

Soccernomicsissa selviää esimerkiksi:
Miksi Englanti häviää. Se on kirjan pisin luku.
Miten isojen pelaajasiirtojen maksamisessa ei ole mitään järkeä.
Miksi Espanja ja FC Barcelona ovat ylivoimaisia (kirja on kirjoitettu vuosina 2010-11)
Miksi usean suuren jalkapallomaan paras joukkue ei tule pääkau…

The Smiths: The Queen Is Dead

“So I broke into the palace, with a sponge and a rusty spanner”
Olen tajunnut jälkikäteen, kuinka merkittävä vuosi 1986 oli musiikinkuuntelulleni. Metallica oli julkaissut silloin kaikkien aikojen parhaana pitämäni Master of Puppetsin maaliskuussa. Raskas metalli soi rippileirin rauhassa, ja samaan aikaan 16.6.1986 Manchesterissä julkaistiin levy, joka on 30 vuotta myöhemmin maailman paras.

The Smithsin kaikki tuotanto ei ole kestänyt kuluneita vuosikymmeniä, ja laulaja Stephen Patrick Morrisseyn soolourakin on ollut liian pitkä. The Queen Is Dead on kuitenkin eräänlainen melankolisen musiikkimakuni peruskivi. Morrisseyläinen mielenmaisema ei silti ole synkistelyä, jos ei ilotteluakaan.

Se on epävarmuuksien ja epäselvyyksien marinoimaa kertomusta siitä, kuinka ihmiset yrittävät tulla toimeen itsensä ja toistensa kanssa. Sukupuoli-identiteettien epävarmuuksien tulkitsijana ja hämmentäjänä Morrissey oli aikaansa edellä. Hänellä tuntui olevan kyky kuvitella, mitä ihmiset ajattelevat.

Mor…

Toukokuussa 2016 luetut

Suositukseksi nousee

John Williams: Butcher’s Crossing (1960 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro, 334 s). Enpä ole ihan tällaisen kirjaan usein törmännyt. Kysymyksessä on neljän miehen biisoninmetsästysretki. Ehtaa länkkäriainesta, kun ollaan 1800-luvun keskilännessä ja henkilöt ovat kuin lajityypin karikatyyrejä. Matkakertomuksesta tulee lopulta kuin uudelleensyntymiskokemus, jotakin ihmistä suurempaa, voiko sanoa jopa raamatullista. John Williams ei Butcher’s Crossingilla mielestäni aivan päässyt Stonerin maagisuuden tasolle, mutta voi miten hienon kirjailijan maailma hänessä aikanaan jättikään noteeraamatta.

Lukukokemuksina säilyvät

Julian Barnes: The noise of time (2016 Jonathan Cape 180 s). Hieno kertomus säveltäjä Dimitri Sostakovitsista Vallan, eli Neuvostoliiton, Stalinin ja puolueen ikeessä. Julian Barnes yhdistää faktaa ja fiktiota ja onnistuu piirtämään mystisen kuvan miehestä, jolla oli ristiriitainen ja kaksijakoinen suhde oikeastaan koko elämäänsä. Odotan kovasti myös suomennosta,…

Vuoden 1918 tapahtumat

Vuonna 1918 suomalaiset tappoivat toisiaan. Inhimilliset ja yhteiskunnalliset tragediat ovat kulkeneet läpi vuosikymmenten. Mukana olleista moni on kantanut salaisuutta, syyllisyyttä ja häpeää.

Maallikkolukijana on luvallista leikitellä käsitteillä. Ymmärrän intertekstuaalisuuden kirjoitusten välisinä viittauksina, mutta käytän sitä myös löyhemmin ja luultavasti väärin: kuvaamaan havaintoa, kun sama tapahtuma tulee vastaan eri kirjoissa. Se on aina ilahtumisen ja oivalluksen hetki.

Kesäkuussa 1975 tasavallan presidentti Urho Kekkonen paljasti salaisuuden luottotoimittajalleen Maarit Tyrkölle.

”Kävelin samaa matkaa presidentin kanssa, jolloin hän pyysi, että ottaisin nauhurini ja tulisin vielä hetkeksi hänen hyttiinsä. Presidentti haluaisi kertoa minulle erään tarinan syvälle mieleensä jääneistä vuoden 1918 tapahtumista.
Presidentti kertoi:
Toukokuussa 1918, kun olin 17-vuotias, koin elämäni kauheimmat hetket. Olen joutunut kantamaan kuvia niistä silmieni edessä läpi elämäni. En ole voin…