Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Lokakuussa 2015 luetut

Suosituksiksi nousevat

Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja

Karo Hämäläinen: Yksin. Romaani Paavo Nurmesta. (2015 WSOY, 251 s). Hieno, hyvin kirjoitettu kuvaus miehestä, joka oli säälimätön itseään, muita ihmisiä ja häviämistä kohtaan. Hän oli myös kaikkien aikojen parhaita urheilijoita.

Katri Lipson: Jäätelökauppias


Lukukokemuksina säilyvät

Italo Calvino: Halkaistu varakreivi (1952 Tammi, 115 s). Italo Calvino –projektini tavoitteena on lukea italialaiskirjailijan kaikki 12 suomennettua teosta. Kirjoitan sitten lopussa niistä enemmän, mutta alku oli lupaava: kiehtova pieni satumainen tarina ihmisen hyvän ja pahan puolen liitosta ja taistelusta.

Junot Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä (2007 Like, 288 s). Palkittu, hauskahko ja persoonallisesti kirjoitettu Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin olevan nörttipojan tarina. Kiinnostavampi elementti oli lukea maan entisen hirmuhallitsijan Rafael Trujillon valtakaudesta. Ihan uutta historiatietoa minulle.

Karen Joy Fowler: Olimm…

HJK 2015

Jalkapallon Suomen mestaruudesta on pelattu vuodesta 1908. Sotavuodet ja muutama muu poikkeus pois lukien mestaruus on jaettu satakunta kertaa. Tänään päättyi vuoden 2015 kausi. HJK on perustettu 1907 ja se on juhlinut sarjan voittoa 27 kertaa. Siis keskimäärin noin joka neljäs vuosi. Historia alkaa olla jo pitkä, ja ajat muuttuneet, joten ehkä on hedelmällisempää tarkastella tuoreempia tilastoja.

Aloin käydä HJK:n peleissä 1980-luvun alkupuolella, joitain muistikuvia on 70-luvulta. Lasken kuitenkin, että kaudesta 1990 alkaen olen ollut Klubikatsomossa säännöllisesti. Näiden 26 kauden aikana mestaruutta on päästy juhlimaan 11 kertaa. Karkealla tilastoinnilla HJK voittaa siis kaksi mestaruutta viidessä vuodessa. Kun ennen tänään päättynyttä kautta mestaruuksia oli tullut peräti kuusi peräkkäin, Sonera stadionille oli ehtinyt kerääntyä iso joukko uusia kannattajia, joille pokaalitta jääminen oli kokonaan vieras kokemus. Se näkyi esimerkiksi sosiaalisen median kommenttikentissä.


Tietysti…

Katri Lipson: Jäätelökauppias

Katri Lipson: Jäätelökauppias (2012 Tammi, 293 s)

“Eva ottaa tuulihattukulhosta kiinni kaksin käsin, läjäyttää tuulihatut tarjoilulautaselle ja jää siihen asentoon, itkun kouristamana. – Että sinä menit kertomaan sille ämmälle minun keskenmenoistani. - Eva, nyt soitetaan siskolle. - Painu helvettiin! Kukaan ei enää tule korjaamaan sinun jälkiäsi! Yritän kiittää illasta ja alan perääntyä eteistä kohti mutta Eva vetäisee minut taas takaisin. – Odota, Jan, minä lupasin sinulle jälkiruokaa! - Ei sillä ole nyt niin väliä, Eva. - Onhan! Minä paistoin ainakin kymmenen pellillistä näitä vitun tuulihattuja ennen kuin ne onnistuivat. - Avasitko uuninluukun liian aikaisin? kysyn ja kadun heti, mutta Eva katsoo minua ihmeissään ja pyyhkäisee poskiaan.  – Joo, avasin. Odota, Jan, laitan sinulle niitä mukaan. Kääritään ne kelmuun. Kuinka monta haluat?”

Löysin verkon kätköistä kanssalukijan tulkintaa Katri Lipsonin Jäätelökauppiaasta. Se helpotti lukemista huomattavasti, koska tarinan karttamerkit olivat ol…

Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja

Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja (1980 Otava, 134 s).


Täysien pisteiden lukukokemus, koska ihan liian monen vuoden tauon jälkeen luin ääneen nuoremmalle tyttärelleni. Hän lähestyy kovaa vauhtia teini-ikää. Tyttäreni on suuri eläinten ja erityisesti koirien ystävä, ja varmasti osittain tästä syystä kirjaksi valikoitui Veikko Huovisen klassikko kolmen vuosikymmenen takaa.

Kuulijakunta ei ehkä ole ikävaiheensa myötä kaikkein aulein avaamaan syvimpiä tuntojaan yhteisestä lukukokemuksestamme. Sen verran sain kuitenkin nyhdettyä irti, että uskallan vetää johtopäätöksen: hieno kokemus molemmille.

Tyttäreni mielestä kirja oli kiva, sen päähenkilö Mertsi oli outo, kiltti, ystävällinen ja eläinrakas mies, koiran käyttäytymistä kuvattiin hyvin aidosti. Kirjaa kuunnellessa on tuntunut rauhoittavalta ja nukuttavalta, ja tarinan on pystynyt kuvittelemaan ja siihen keskittymään paremmin kuin itse lukiessa. Mertsin päänsäryt olivat kurjaa kuunneltavaa.

Ääneen lukijana on helppo olla samaa miel…

Colson Whitehead: Balladi John Henrystä

Colson Whitehead: Balladi John Henrystä
(suomennos Markku Päkkilä 2002 Otava, 634 s)
John Henry Days (alkuperäinen 2001 4th Estate, 389 s)

Ei ole kääntäjän vika, kun suomen kielessä ei ole vastinetta kirjan nimelle. Balladi John Henrystä on käännöksenä kelpo etenkin, kun tarinassa keskeisessä roolissa todella on laulu tuosta legendaarisesta hahmosta. Mutta alkuperäinen nimi on parempi, koska John Henry Days kertoo John Henryn ajoista 1870-luvulla ja samalla John Henry –päivistä Länsi-Virginiassa 1990-luvun loppuvuosina.


Lukukokemuksena asetelma on lähes identtinen heinäkuisen Adam Langerin California Avenuen kanssa: ostin ja luin John Henry Daysin kymmenkunta vuotta sitten ja poimin nyt lukemani suomennoksen myöhemmin Paloheinän kirjaston poistohyllystä. Toisin kuin heinäkuussa, tällä kertaa huomasin, että olin kyllä ymmärtänyt kaiken lukemani, mutta edelleen jää epäselväksi kirjan perimmäinen asetelma. Mitä Whitehead on halunnut kertoa lukijoilleen kirjoittamalla John Henryn tarinan …