Siirry pääsisältöön

Rosa Liksom: Väliaikainen




Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, enkä juuri lainkaan pohjoisen tai meänkielen autenttisuutta, mutta olen vakuuttunut. Puhekielinen kerronta tuntuu luontevalta.

Kertoessaan ihmisistä Liksom välttää mielestäni oivallisesti liiallisen inhorealistisuuden ja sortumisen sosiaalisilla ongelmilla mässäilyyn. Väliaikainen tuo lukijan eteen leipäjonojen, elementtitalojen, riippuvuuksien ja työkyvyttömyyseläkkeiden Suomen. Pohjoisessa tapaamme korpiseutujen, tyhjentyneen maaseudun ja peräkammarien ihmiset. Keskusteluissa ovat EU-vastaisuus, nykyaikavastaisuus, kuntaliitokset ja elämän ehtoopuoli. Eduskuntaryhmän esityslistalla kolme asiaa: ”suet, homot ja ruottin kieli”.




Luin tätä kirjaa elokuun helteissä. Samaan aikaan julkisuudessa oli yhteiskuntasopimuksen kariutuminen, ja silmiin osui useampikin keskustelu kansakunnan henkisestä tilasta. Tuskin Väliaikainen tai mikään kaunokirja antaa ratkaisuja kestävyysvajeen tai kilpailukyvyn haasteisiin. Olen kuitenkin varma, että Väliaikainen tarjoaa realistisen kuvan Suomen henkisestä tilasta siinä kuin talousviisaiden ja yhteiskunnallisten ajatusten paneelikin. Liksomin kuva on vain paljon aidompi ja verestävämpi. Etelässä ei ehkä ymmärretä, ettei naapuripitäjään niin vaan liitytä: ”eikä meistä ikinä tule juustovaaralaisia, jokka vuonna kaheksantoista, silloin ko oli kuuma talvi ja kaikila kauhea nälkä, veit meän nokan eestä ruottalaisten lähettämät läskilaatikot. Söivät itte kaiken ja met saimme nähä nälkää.”

Väliaikaisesta tulee mieleen näytelmä. Kaspar Hauserin mainitseminen ehkä tarkoituksellisestikin vahvistaa mielikuvaa: on kuin näyttämölle marssitettaisiin vuorollaan toinen toistaan arkisempia ja nyrjähtäneempiä kohtaloita ja kohtauksia elämästä. Tämän Rosa Liksom tekee taitavasti ja lämmöllä ihmisiään kohtaan.

Kommentit

  1. Miekö käyn aina kahtomassa että mitä sannoopi kuukle Liksomista nii nyh löyty tämmönenki soma ja oikiallaine kirijuutus. Molen aivan sammaa mieltä joka sanasta. Mie se evvaan tuota Liksomin episootijakua ymmärtäny, olit Muu maailma ja Kaspar Hauser ja Pohjoinen mutta mitä net oli net #faabelit sielä välilöissä? Siitä mie tykkäsin ko lukia ei monessakkaa paikassa tietänny että onko mies eli naisenpuoli äänessä, nii oli samallaisia tarinat. Mie piän että semmosiahan sitä ihmiset perimmältään ovat, samallaisia. Olipa assuinsia Prysseli tai Roaniemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi, se on varsin perehtynyt ja sitä on hauska lukea! Rosa Liksomin Maa on tulossa minulla lukuvuoroon tässä talven aikana.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…