Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

Elokuussa 2015 luetut

Suosituksiksi nousevat


Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, 175 s)

Katja Petrovskaja: Ehkä Esther (2014 Tammi, 269 s). Lupaavassa, paikoin erinomaisessa kirjassa Petrovskaja kertoo juutalaisen sukunsa moninaisen ja traagisen itäeurooppalaisen historian. Kokonaisuus jää yksityiskohtien ja hieman poukkoilevan kerronnan alle, kerrottavaa on yksinkertaisesti liikaa. Todella sääli.

David Walsh: Seven deadly sins. My pursuit of Lance Armstrong (2013, 447 s)


Lukukokemuksina säilyvät

Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa (2014 Tammi, 189 s). Hyvin kirjoittavan novellistin esikoisromaani sympaattisesta ranskalaismiehestä ei lukiessa tuntunut erikoisen hyvältä, mutta jäi miellyttävänä ajatuksiin.

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti (1999 Tammi, 221 s). Jhumpa Lahiri on niin hyvä, että hänestä kirjoitan varmasti vielä. Tämä esikoisnovellikokoelma ei kuitenkaan ollut vielä parasta Jhumpaa.

George Saunders: Joulukuun kymmenes (2013 Siltala, 229 s). Laadukkaatkaan satiirinovellit eivät täysin sytyttäneet …

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…

David Walsh: Seven Deadly Sins. My Pursuit of Lance Armstrong

David Walsh
Seven Deadly Sins. My Pursuit of Lance Armstrong.
(2012 Simon & Schuster, 447 s)


"Back when Sandro Donati educated me to the chronology of serious privatised doping, he showed the starting point as being the moment in the early eighties when Fransesco Conconi decided that he would take the Finnish invention of blood doping and create a Mediterranean version."

Kyllääntymispiste on saavutettu, ja nyt tuntuu, että tämä jää viimeiseksi kirjaksi, minkä luen kilpapyöräilyn dopingskandaaleista. Ei niin, ettäkö lukukokemus olisi ollut huono. Täysin päinvastoin: jos haluan nimetä suosituksia aiheesta, Seven Deadly Sins on varmasti kärkipäässä Tyler Hamiltonin ja David Coylen Secret Racen (suom. Voittoja ja valheita) ohella. Yhteinen laatukriteeri näille kirjoille on, että tekstistä vastaavat kirjoittamisen ammattilaiset, eivät urheilijat itse.
David Walsh on pitkän linjan urheilutoimittaja, joka on seurannut ammattipyöräilyä ja varsinkin suuria etappikilpailuja yli 30 vuo…

Pet Shop Boys esiintyy Flow-festivaaleilla ensi lauantaina

1980-luvulla ja alkuun 90-lukua en voinut kuunnella Pet Shop Boysia, koska se oli konemusaa. Tiesin ja tunsin toki soitetuimmat kappaleet, mutta aika ja minä olimme kypsiä vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla. Eivät ne kaikkein suosituimmat diskohitit sen houkuttelevammilta kuulostaneet kuin aikaisemminkaan. Niiden tuolta puolen avautuu kuitenkin edelleen lähes pohjattomalta tuntuva pop-aarteisto.
Being Boring oli kappale, jonka ansiosta pääsin Pet Shop Boysin maailmaan. Majesteettisen melankolinen, kaunis ja haikea Being Boring saattaa olla pophistorian paras kappale. Se ei kuitenkaan ole Pet Shop Boysin paras.

Pet Shop Boys on julkaissut lukuisia covereita toisten kappaleista. Eikä ole vain tyytynyt esittämään niitä uudestaan. Madnessin alkuperäinen My Girl kertoo nuoresta miehestä, jolle tulee yhtenä iltana riita tyttöystävänsä kanssa. Tyttö haluaisi lähteä leffaan pojan viihtyessä paremmin itsekseen kotona töllön ääressä. No, riidat unohtuvat nopeasti, huomenna on uusi päivä, aur…

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Anthony Doerr Kaikki se valo jota emme näe (2014 WSOY, 543 s, suomennos Hanna Tarkka)
Kohuttu, palkittu, luettu, blogattu, myyty, pitkä varausjono, elokuva tulossa. Tästä kaikesta minulle syntyy ristiriitaisia odotuksia. Uutta kirjaa aloittaessani toivoisin säästyväni tällaisilta ennakkoasetelmilta.


Anthony Doerrin menestyskirja alkaa Normandian rannikolta vuoden 1944 elokuusta. Kolmas valtakunta on luhistumassa, Saint-Malon rannikkokaupunkia pommitetaan, ja liittoutuneet etenevät kaikilla rintamilla. Vaikka melko nopeasti siirrytään ajassa taaksepäin, lukijalle paljastetaan heti päähenkilöt ja kaari: kohta aletaan kehittää tarinaa kohti näitä sodan loppukuukausia ja 18-vuotiaan saksalaisen Werner Pfennigin ja 16-vuotiaan ranskalaisen Marie-Laure LeBlancin kohtaamista.
Kymmenen vuotta aikaisemmin Werner ja Marie-Laure ovat pieniä lapsia eivätkä tiedä toisistaan mitään. Sodan syttyessä Hitler-Jugendissa on huomattu Wernerin poikkeuksellinen radiotekninen lahjakkuus, Marie-Laure on sokeutun…