Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Vuoden 2015 parhaat levyt

Nämä ja neljän kaverin valinnat vuoden 2015 kymmeneksi parhaaksi levyksi on julkaistu 22. – 31.12.2015 julkisessa Facebook-ryhmässä Ruutia, räminää ja rakkautta 2015. 

Kaikki kymmenen alla olevaa näytekappaletta löytyvät myös Spotify-soittolistana.


-10- Beach House: Depression Cherry

Aikana, jona kiukuttelen toistuvasti, ettei kokonaisia hyviä levyjä enää julkaista, päätän valita parhaiden levyjen joukkoon yhden kappaleen ihmeen. Beach Housen koko tuotanto on kuin samasta puusta veistettyä kappaletta varioiden matkan varrella sen verran, että kohokohdat ovat erotettavissa. Ja ne parhaat hetket, ne ovat pakahduttavia.

Uneliaan synapopin mestareilta ilmestyi tänä syksynä peräti kaksi levyä, jotka olivat tietysti molemmat ihan yhtä hyviä. Space Song on näiden levyjen paras kappale. Syyskesällä työmatkalla teki mieli pysäyttää raitiovaunu ja kertoa tästä laulusta kaikille.

Beach House on myös sangen etevä kirjoittamaan eteerisen lyyrisiä sanoja, joiden tiedän olevan totta, vaikkei minulla…

Joulukuussa 2015 luetut

Suosituksiksi nousevat

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä. (2013 Siltala, 214 s). Näppärä joskin kapeateemainen pienoisromaani nuoren naiskirjailijan yksipuolisesta rakkaudesta vanhempaan taiteilijamieheen. Oivaltava kuvaus siitä, kuinka helposti ihminen voi huijata mielensä näkemään kaiken siinä valossa, jossa tahtoo.

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän. (2005 Teos, 398 s). Juha Itkonen neuvoi taannoin kirjailijaillassa, että kirjojen lukeminen uudestaan on antoisaa. Luin AMRE:n uudestaan noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Yksityiskohdat olivat pyyhkiytyneet mielestä, tarinan muistin pääpiirteissään. Ehdottomasti hyvä lukukokemus ja kirjahan on erittäin hyvä. Pop-musiikki tarinan kontekstina toimii mainiosti.


Lukukokemuksina säilyvät

Paul Auster: Timbuktu. (1998 Tammi, 184 s). Odotukset olivat kovat, koska tämä teos oli ilmestynyt loistavien Mr. Vertigon ja Illuusioiden kirjan välissä. Valitettavasti se jäi heppoiseksi välityöksi. Koiran näkökulma ei toiminut, vaikka tar…

Lukuvuosi 2015

En ole aina pitänyt systemaattisesti kirjaa lukemisistani. Vuosittain olen kuitenkin listannut parhaat lukukokemukseni ja ollut suurin piirtein ajan tasalla lukemieni kirjojen määrästä: noin yksi viikossa. Vuonna 2014 luin 46 kirjaa.

2015 on ollut monella tavalla erittäin hyvä lukuvuosi. Olen aika iloinen, että lopulta rohkaistuin kirjoittamaan ajatuksiani tälle sivulle. Olin ehkä jo jonkin aikaa hakenut minulle sopivaa kirjoittamisen kanavaa, ja oikeat kannusteet ja rohkaisut johtivat tämän uuden harrastuksen aloittamiseen kesällä 2015.

Tulen tänä vuonna lukeneeksi 68 kirjaa, enemmän kuin koskaan. Päätös blogin avaamisesta syntyi lähes tasan keskellä vuotta, ja määrällisesti se näkyy niin, että alkupuolella vuotta luin 28 kirjaa ja loppupuoliskolla 40. Laadullisestikin lukemisessa tapahtui muutos: Yhtäältä syksyllä tuli ainakin aloitettua kirjoja tarkemmin ja siten, että periaatteessa kaikista niistä olisi pitänyt jotakin voida kirjoittaakin. Toisaalta tuli ehkä ahnehdittua liikaaki…

Markku Jokisipilä: Punakone ja vaahteranlehti

Markku Jokisipilä: Punakone ja vaahteranlehti. (2014 Otava, 319 s)


Urheilusta kirjoittaminen on vaikea laji, koska peli tai kilpailu on niin tiukasti paikkaan ja aikaan, ohikiitävän hetken intensiteettiin sidottua. Sitä on hankala tallentaa. Urheilukirjojen helmasyntejä on myös kritiikittömyys. Erityisen pahasti mennään usein metsään, kun käydään hehkuttamisen tielle, ylistämään yksittäisiä urheilijoita ja usein vielä päästetään heidät itse ääneen.

Hyviäkin urheilukirjoja on paljon, ja valtiotieteiden tohtori Markku Jokisipilä on julkaissut yhden lisää. Hän onnistuu kirjoittamaan jääkiekosta kiinnostavasti, mutta Punakone ja vaahteranlehti ei olekaan kirja vain urheilusta. Se on myös oivallinen näkökulma kylmän sodan historiaan. Kylmää sotaa käytiin monilla rintamilla, kaukalossa se kulminoitui Neuvostoliiton ja Kanadan kohtaamisiin.

Kirjassa käydään läpi pääosin Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueen ja neuvostoliittolaisen jääkiekkokulttuurin tarina 1940-luvulta alkaen. Lähempi tarkas…

Marraskuussa 2015 luetut

Suositukseksi nousee

Katja Kettu: Yöperhonen 


Lukukokemuksina säilyvät

Perttu Häkkinen & Vesa Iitti: Valonkantajat. Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä. (2015 Like, 391 s) Vuoden hämmentävin lukukokemus. Ei riittävän hyvä kirja nousemaan suositukseksi, mutta sellainen retki täysin vieraisiin maailmoihin, ettei painu unohduksiinkaan.

Marina Lewycka: Meklareita, hippejä, hamstereita 


Unohduksiin painuvat

Italo Calvino: Kenraali kirjastossa. (1993 Tammi, 276 s). Italo Calvino –projektini osa 2/12; tavoitteena lukea italialaiskirjailijan koko suomennettu tuotanto. Kirjoitan lopuksi niistä enemmän. Tämä postuumisti julkaistu kokoelma sisältää novelleja, käsikirjoituksia, lehtiartikkeleita ja romaanin aihioita vuosilta 1943-1984. Ehkä enemmän extra-lukemiseksi Calvino-harrastajille.

Anna Kortelainen (toim.): Avojaloin. 20 tositarinaa Karjalan Kannakselta. (2015 Gummerus, 276 s). Epätasainen kirjoituskokoelma sisältää hyvin mielenkiintoisia tarinoita ja  arvokasta historiankirjoitusta…

Katja Kettu: Yöperhonen

Katja Kettu: Yöperhonen. (2015 WSOY, 322 s)

Pieni salaisuus: en kovin paljoa pitänyt Kätilöstä. On se kelpo kirja, mielelläni luin, mutta julkinen hehkutus nousi mittoihin, joihin kirjan ansiot eivät riitä. Tartuin kuitenkin Katja Ketun uutuuteen odottavin mielin, koska uskon hänen taitoihinsa kirjailijana, eikä Yöperhonen ainakaan vielä ole ollut kuluttavan paljoa julkisuudessa esillä.


Yöperhonen alkaa loistavasti, tahti on kiivas ja rytmitys erinomainen. Viime viikkoina olen lukenut keskinkertaisia tarinoita, ja vähitellen aloin taas kaivata kirjaa, joka veisi mukaansa, pysyisi ajatuksissa. Tunne olikin mahtava, kun kesken kuntosaliharjoituksen tajusin, miksi Oden Mihailovin vasemmasta ohimosta pursuaa valtava sienimäinen pesäke.

Vuonna 1937 suomalainen Irga Malinen, valkokenraalin tytär pakenee porojen ikiaikaista reittiä pitkin Neuvostojen maahan. Syynä on aatteen palon lisäksi puna-akitaattori Suenhammas ja kohdussa heidän yhteinen lapsensa. Myös Suenhammas haluaa Irgan, mutta he…

Pyöräilykausi 2015 ja Muistolaattabongarin opas

Muistolaattabongarin opas (2015 Minerva, 164 s) ei välttämättä kirjana tavoita tai villitse laajoja osia kansastamme. Minäkään en ole sitä lukenut, vielä. Pauli Jokisen viehättävän teoksen alaotsikko on Kävelyretkiä Helsingin historiaan, mutta itse aion käyttää sitä toisella tavalla.


Kirjan viidessätoista luvussa esitellään alueittain 14 erilaista kävelyreittiä, joiden kulkija voi bongata kaikkiaan 320 muistolaattaa, lukea kirjasta niiden tarinoita ja perehtyä ainutlaatuisella tavalla Suomen ja Helsingin historiaan.

En ole lukenut Pauli Jokisen kirjoja tai oppaita aikaisemmin, mutta olen ollut hänen Helsinki Experience -bloginsa seuraaja. Blogissaan Jokinen esittelee säännöllisesti Helsingin katuja, kulmia ja paikkoja - kotiseutuhistoriaa.

Työpaikallani vietettiin kesällä työyhteisöpäivää, teemana kaupunkisuunnistus ja luvassa oikein ulkopuolinen vetäjä. Sytytykseni oli hidas ja yllätys melkoinen, kun lopulta tajusin, että päivän kulusta vastaa Pauli Jokinen.


Olin ottanut vuoden 2015 …

Marina Lewycka: Meklareita, hippejä, hamstereita

Marina Lewycka: Meklareita, hippejä, hamstereita
(Various pets alive and dead 2012, suomennos Elina Koskelin 2015 Sammakko, 386 s)



Lukiessani Marina Lewyckan neljättä romaania koin suhteeni häneen olevan vedenjakajalla. Esikoisteos Traktorien lyhyt historia ukrainaksi oli ilmiömäinen. Sitä seurannut Two Caravans – joka on saanut hämmentävän nimisuomennoksen Muu maa mansikka? - lähes sinetöi Lewyckalle paikan suosikkikirjailijoideni joukossa. Kolmas Lewycka, Meidät kaikki on tehty liimasta oli pettymys, ei edeltäjiensä tavoin kiteytynyt tai raikas.

Marina Lewycka on taitava sijoittamaan tavallisen ihmisen elämän laajempien ilmiöiden pyörteisiin. Lewyckan henkilöt ovat selvinneet vainoista, sopeutuneet maahanmuuttoon, joutuneet ihmiskaupan ja laittoman siirtolaisuuden välikappaleiksi, tunteneet nahoissaan Lähi-idän tilanteen.  Meklareissa, hipeissä ja hamstereissa ollaan vuoden 2008 finanssikriisissä ja arvopaperikuplan puhkeamisessa. Ihmiset yrittävät tienata leipäänsä doncasterilaisis…

Lokakuussa 2015 luetut

Suosituksiksi nousevat

Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja

Karo Hämäläinen: Yksin. Romaani Paavo Nurmesta. (2015 WSOY, 251 s). Hieno, hyvin kirjoitettu kuvaus miehestä, joka oli säälimätön itseään, muita ihmisiä ja häviämistä kohtaan. Hän oli myös kaikkien aikojen parhaita urheilijoita.

Katri Lipson: Jäätelökauppias


Lukukokemuksina säilyvät

Italo Calvino: Halkaistu varakreivi (1952 Tammi, 115 s). Italo Calvino –projektini tavoitteena on lukea italialaiskirjailijan kaikki 12 suomennettua teosta. Kirjoitan sitten lopussa niistä enemmän, mutta alku oli lupaava: kiehtova pieni satumainen tarina ihmisen hyvän ja pahan puolen liitosta ja taistelusta.

Junot Díaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä (2007 Like, 288 s). Palkittu, hauskahko ja persoonallisesti kirjoitettu Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin olevan nörttipojan tarina. Kiinnostavampi elementti oli lukea maan entisen hirmuhallitsijan Rafael Trujillon valtakaudesta. Ihan uutta historiatietoa minulle.

Karen Joy Fowler: Olimm…

HJK 2015

Jalkapallon Suomen mestaruudesta on pelattu vuodesta 1908. Sotavuodet ja muutama muu poikkeus pois lukien mestaruus on jaettu satakunta kertaa. Tänään päättyi vuoden 2015 kausi. HJK on perustettu 1907 ja se on juhlinut sarjan voittoa 27 kertaa. Siis keskimäärin noin joka neljäs vuosi. Historia alkaa olla jo pitkä, ja ajat muuttuneet, joten ehkä on hedelmällisempää tarkastella tuoreempia tilastoja.

Aloin käydä HJK:n peleissä 1980-luvun alkupuolella, joitain muistikuvia on 70-luvulta. Lasken kuitenkin, että kaudesta 1990 alkaen olen ollut Klubikatsomossa säännöllisesti. Näiden 26 kauden aikana mestaruutta on päästy juhlimaan 11 kertaa. Karkealla tilastoinnilla HJK voittaa siis kaksi mestaruutta viidessä vuodessa. Kun ennen tänään päättynyttä kautta mestaruuksia oli tullut peräti kuusi peräkkäin, Sonera stadionille oli ehtinyt kerääntyä iso joukko uusia kannattajia, joille pokaalitta jääminen oli kokonaan vieras kokemus. Se näkyi esimerkiksi sosiaalisen median kommenttikentissä.


Tietysti…

Katri Lipson: Jäätelökauppias

Katri Lipson: Jäätelökauppias (2012 Tammi, 293 s)

“Eva ottaa tuulihattukulhosta kiinni kaksin käsin, läjäyttää tuulihatut tarjoilulautaselle ja jää siihen asentoon, itkun kouristamana. – Että sinä menit kertomaan sille ämmälle minun keskenmenoistani. - Eva, nyt soitetaan siskolle. - Painu helvettiin! Kukaan ei enää tule korjaamaan sinun jälkiäsi! Yritän kiittää illasta ja alan perääntyä eteistä kohti mutta Eva vetäisee minut taas takaisin. – Odota, Jan, minä lupasin sinulle jälkiruokaa! - Ei sillä ole nyt niin väliä, Eva. - Onhan! Minä paistoin ainakin kymmenen pellillistä näitä vitun tuulihattuja ennen kuin ne onnistuivat. - Avasitko uuninluukun liian aikaisin? kysyn ja kadun heti, mutta Eva katsoo minua ihmeissään ja pyyhkäisee poskiaan.  – Joo, avasin. Odota, Jan, laitan sinulle niitä mukaan. Kääritään ne kelmuun. Kuinka monta haluat?”

Löysin verkon kätköistä kanssalukijan tulkintaa Katri Lipsonin Jäätelökauppiaasta. Se helpotti lukemista huomattavasti, koska tarinan karttamerkit olivat ol…

Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja

Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja (1980 Otava, 134 s).


Täysien pisteiden lukukokemus, koska ihan liian monen vuoden tauon jälkeen luin ääneen nuoremmalle tyttärelleni. Hän lähestyy kovaa vauhtia teini-ikää. Tyttäreni on suuri eläinten ja erityisesti koirien ystävä, ja varmasti osittain tästä syystä kirjaksi valikoitui Veikko Huovisen klassikko kolmen vuosikymmenen takaa.

Kuulijakunta ei ehkä ole ikävaiheensa myötä kaikkein aulein avaamaan syvimpiä tuntojaan yhteisestä lukukokemuksestamme. Sen verran sain kuitenkin nyhdettyä irti, että uskallan vetää johtopäätöksen: hieno kokemus molemmille.

Tyttäreni mielestä kirja oli kiva, sen päähenkilö Mertsi oli outo, kiltti, ystävällinen ja eläinrakas mies, koiran käyttäytymistä kuvattiin hyvin aidosti. Kirjaa kuunnellessa on tuntunut rauhoittavalta ja nukuttavalta, ja tarinan on pystynyt kuvittelemaan ja siihen keskittymään paremmin kuin itse lukiessa. Mertsin päänsäryt olivat kurjaa kuunneltavaa.

Ääneen lukijana on helppo olla samaa miel…

Colson Whitehead: Balladi John Henrystä

Colson Whitehead: Balladi John Henrystä
(suomennos Markku Päkkilä 2002 Otava, 634 s)
John Henry Days (alkuperäinen 2001 4th Estate, 389 s)

Ei ole kääntäjän vika, kun suomen kielessä ei ole vastinetta kirjan nimelle. Balladi John Henrystä on käännöksenä kelpo etenkin, kun tarinassa keskeisessä roolissa todella on laulu tuosta legendaarisesta hahmosta. Mutta alkuperäinen nimi on parempi, koska John Henry Days kertoo John Henryn ajoista 1870-luvulla ja samalla John Henry –päivistä Länsi-Virginiassa 1990-luvun loppuvuosina.


Lukukokemuksena asetelma on lähes identtinen heinäkuisen Adam Langerin California Avenuen kanssa: ostin ja luin John Henry Daysin kymmenkunta vuotta sitten ja poimin nyt lukemani suomennoksen myöhemmin Paloheinän kirjaston poistohyllystä. Toisin kuin heinäkuussa, tällä kertaa huomasin, että olin kyllä ymmärtänyt kaiken lukemani, mutta edelleen jää epäselväksi kirjan perimmäinen asetelma. Mitä Whitehead on halunnut kertoa lukijoilleen kirjoittamalla John Henryn tarinan …

Syyskuussa 2015 luetut

Suositukseksi nousee
Kari Hotakainen: Henkireikä (2015 Siltala, 200 s). Kari Hotakaisen tuotanto on ollut aina läsnä.  Nyt on taas oikein hyvän kirjan vuoro. Se kertoo epätoivosta, yksinäisyydestä ja rikoksesta. Kuin vanhat liekit roihahtaisivat uudestaan Hotakainen kuvatessa, kuinka me kaikki voisimme syyllistyä tappoon, ei murhaan.

Lukukokemuksina säilyvät
Riikka Ala-Harja: Kevyt liha (2015 Like, 216 s). Suoraviivainen ja kursailematon tarina teatterista, eroperheistä, yksinäisyydestä, ruumiin ja mielen kontrollista. Ala-Harjasta on tullut vuosien saatossa eräänlainen luottokirjailijani; taso säilyy vakaana, ja ehkä jonakin päivänä tulee nappisuoritus.
NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet (2013 Gummerus, 288 s). Lapsen ja nuoren tarkastelukulmasta kirjoitettu siirtolais- ja kasvuromaani Zimbabwen slummeista Amerikan collegeihin. Kun kieli on erinomaista, asetelma taitava, henkilöt hyvin kuvattu, niin miten ihmeessä lopputuloksena on vain keskitason kirja?
Eleanor Catton:Valontuoj…

Suomimusahaaste

Tammikuussa 2015 sain hyvältä ystävältäni Facebookissa kiertäneen suomimusahaasteen: viisi päivää, viisi suomalaista musiikkiesitystä, viidet perustelut. Sain näihin teksteihini arvostamiltani ihmisiltä palautetta, jonka katson vaikuttaneen tämän blogin perustamiseen puolisen vuotta myöhemmin. Kiitos siis vielä kerran.

Julkaistu Facebook-sivullani 10. – 14.1.2015:

Suomimusahaaste 1/5

Teiniosastoni, nolostumisvaara - isi kirjoittaa nuorisomusiikista. Suomalainen rap tuonee ensisijaisesti mielleyhtymän typeriin vitseihin ja sittemmin koko kansan pintaliitojulkkismeininkiin. Iso osa genrestä on täysin älytöntä ja joutavaa musiikkia, mutta silti olen ollut siitä pitkään kiinnostunut. Joukkoon mahtuu oikein hyviäkin hetkiä.

Kaikenlaista lähestymistapaa on kokeiltu, ja selväksi tullut, että amerikkalainen gangstameno ei vaan näille leveysasteille sovi. Vaikka nämä artistit ehkä haluaisivatkin, Helsingin kaduilla ei ole vaarallista, eikä konetuliaseita tarvitse yleisesti pelätä.

Pohjoishelsinkilä…

Eleanor Catton: Valontuojat

Eleanor Catton
Valontuojat (The Luminaries, suom. Tero Valkonen)
2013 Siltala, 722 s



Tapanani on lukea kerrallaan kahta tai kolmea kirjaa. Kesken on aina pääkirjaksi kutsuttu, usein pidempi, haastavampi, hitaammin luettava, merkittävämmäksi etukäteen arvioimani kirja. Rinnakkaiskirjat ovat tavallisesti lyhyempiä, nopeampilukuisia, ratikassa luettavia, kerralla hotkaistavia. Tämä asetelma ei kerro mitään kirjojen laadusta.
Koska pääkirjojen lukeminen kestää kauemmin, kirjavuosi jaksottuu niiden mukaan. Muistan taannoisen syksyn Alastalon salissa, toissakesän Infinite Jestin, keväiset tunnelmat Jokapäiväisen elämämme parissa, kesän vietin Täällä Pohjantähden alla. Nyt elokuun alusta syyskuun alkuun työn alla oli Eleanor Cattonin Valontuojat. Meneillään olleella pääkirjalla on olennainen yhteys siihen, minkälainen muistikuva ajanjaksosta on jäänyt mieleen.

Valontuojat voitti Man Booker Prizen 2013. Luen yleensä pienellä viiveellä Booker-palkitun lisäksi Pulitzer- ja National Book Award –voit…