Siirry pääsisältöön

Tekstit

Monika Fagerholm: Säihkenäyttämön loppu

”Jonkin aikaa järkytys jähmetti koulun ja koko Seudun. Mutta meni sitten ohi, mikä oli melkein vielä järkyttävämpää. Aika nopeasti, unohtui nopeammin kuin amerikkalainen tyttö konsanaan.”

Monika Fagerholmin romaanit Amerikkalainen tyttö (2005 Teos) ja Säihkenäyttämö (2009 Teos) muodostavat kaksiosaisen teosparin Säihkenäyttämön loppu. Olen eri mieltä esittelytekstien kanssa siitä, että kirjat ovat itsenäisiä osia. Ne voi kyllä lukea erillään, mutta silloin lukija jää mielestäni oleellisesta vaikutuksesta paitsi. Etenkään Säihkenäyttämöä ei kannata lukea ilman tai ennen Amerikkalaista tyttöä.

Alkuasetelmassa amerikkalainen tyttö Eddie kuolee vuonna 1969 pienessä kyläyhteisössä fiktiivisellä Seudulla. Tarina seuraa Eddieen kiintyneiden Björnin ja Bengtin kohtaloita, ja pääosaan nousee myös nuorten Sandran ja Doriksen ystävyys ja rakkaus. Vuosikymmeniä myöhemmin valokeilassa ovat edelleen Eddien kuoleman aikaiset tapahtumat ja osin samat henkilöt, mutta myös seuraavan sukupolven kivut j…
Uusimmat tekstit

Volter Kilpi: Antinous

”Semmoista rajatonta epämääräistä halajointia on ihminen joskus, kun sielunsa liikkuu kauniiksi herkkyneenä.”

Vuosisadanvaihteen taiteen kuvastossa ja kielessä on jotakin houkuttavaa, ehkä se on rappion romantiikkaa. Fin de siècle, yleisesti suomalaiselta kirjoitusasultaan vuosisadanvaihde, on eurooppalainen käsite, jolla viitataan 1800–1900-lukujen vaihteen kulttuurin taiteellisiin ja intellektuaalisiin diskursseihin. Se pitää sisällään 1800-luvun loppupuolen pessimistisen näkemyksen, jonka mukaan kaikki kulttuurinen, tieteellinen, yhteiskunnallinen, moraalinen ja viime kädessä koko ihmiskunta on rappion tiellä ja tuhoutumassa. Yksilötasolla dekadenttinen ihminen on kykenemätön tunteisiin eikä hän löydä tavoittelemastaan nautintoelämästä enää viehätystä. Ihmisen mielen valtaa rajaton ja ratkaisematon melankolia.

Volter Kilven varhaistuotannosta aikakauden merkkiteoksena pidetään Antinousta vuodelta 1903. Tunnustaudun Volter Kilven myöhemmän Saaristosarjan suureksi ystäväksi. Koen, e…

Tammikuun 2018 suositukset

Jenni Räinä & Vesa Ranta: Reunalla ja Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla

Paul Auster: 4321 (2017 Tammi, suom. Ilkka Rekiaro, 1141 s)
Niin kovasti toivoin, että Auster olisi noussut vuosien suvannostaan, palaisi huipputeostensa tasolle ja kruunaisi uransa, kuten kansilehti lupaili.
Hän rakentaa Archie Fergusonin henkilöä ja samalla kuvaa 1900-luvun Amerikasta pieteetillä; niin seikkaperäisesti, että liian usein lipsuu pitkäveteisen puolelle. On kirjailijan taitoa pitää rinnakkain kasassa neljää toisistaan poikkeavaa, mutta samankaltaista Archie Ferguson -tarinaa.
Auster käyttää 1141 sivusta ison osan kuvatessaan yhden 1947 syntyneen juutalaistaustaisen newyorkilaisen kirjoittajan uran alkuvaiheita ja kirjallisuudenopiskeluja kertoen siis itsestään, summaten uransa. 4321 on hyvä tarina, hyvin kirjoitettu, mutta aika raskas lukukokemus. Ihan loppu – viimeiset kahdeksan sivua – ovat Austeria parhaimmillaan. Ne paljastavat paitsi logiikan kirjan nimen takana myös summaavat edelliset 1133 s…

Dieter Wellershoff: Simpanssin kauneus

En tiedä, mistä se johtuu, mutta Simpanssin kauneus maistui, näytti ja tuntui länsisaksalaiselta 1970-luvulta. Miksei sellainen voisi olla hyväkin asia ja houkutteleva elementti kirjassa, mutta tämä lukukokemus oli tunkkainen ja vanhahtava.

Simpanssin kauneus kertoo Klaus Jungista, joka opinnäytetyössään tekemän väärennöksen myötä suistuu elämässä sivuun. Jung työskentelee väkivaltaisessa orjatyösuhteessa ja vapauduttuaan viettää elämäänsä petollisessa parisuhteessa ajautuen lopulta tuhoon. Jung on yksinäinen ja lannistettu automaattiasentaja, jonka elämän ovat vallanneet tyhjyys ja pettymys.

”Kaikki, mikä tuntui jo paljastuneen hänelle, muuttui jälleen epävarmaksi ja alkoi hajota, ja hän tunsi menettävänsä jälleen sisäisen ryhtinsä. Hän ei kyennyt enää ajattelemaan, sekava, erilleen pyrkivä, tyhjä levottomuus oli tullut ajattelun tilalle käsien ja jalkojen jatkaessa liikettään konemaisen tasaisesti.”

Klaus Jung käy läpi elämänsä mysteereitä ja hänelle tapahtuneita asioita. Siirtymät …

Autiot paikat

Hyvät lukukokemukset seuraavat toisiaan, välillä osuu kohdalle erinomaisiakin. Mutta harvemmin tekee kirjan kannen suljettua mieli matkustaa – ellei peräti muuttaa – Huippuvuorille, Detroitiin tai Oijärvelle.

Jenni Räinä & Vesa Ranta: Reunalla. Tarinoita Suomen tyhjeneviltä syrjäkyliltä. 2017 Like, 262 s.

Reunaseutujen rappiota voi tarkastella esteettisesti, ja tyhjentyneet tanssilavat näyttävät kauniilta, mutta vakavampi asia on tietenkin se, että monelle välttämättömät peruspalvelut ovat satojen kilometrien päässä. Hyvinvointivaltio on hyvin kaukana, kuntaliitosten myötä yhä etäämmällä.

Koulun aloitti viime vuonna yksi oppilas, tänä vuonna samoin, mutta nyt näyttää siltä, että kylällä on syksyllä 2019 neljä ekaluokkaista. On päästy koululaisten loma-aikojen ilmaisen joukkoliikenteen piiriin, mutta kylän bussilinjan kulkeminen on päätetty keskeyttää juuri koulujen loma-aikoina. Syy Pekan sietämättömään päänsärkyyn ei ole selvinnyt vielä toisellakaan terveysasemakäynnillä. ”Ne on…

Vuoden 2017 parhaat levyt

Nämä ja  neljän kaverin valinnat on julkaistu 22.-31.12.2017 julkisessa Facebook-ryhmässä Ruutia, räminää & rakkautta.


-1- The National: Sleep Well Beast

Ne olivat hyvin intensiivisiä vuosia. Kuuntelin The Nationalin tuotannon täysin puhki, ja erityisen kiinteä suhteeni oli vuoden 2010 High Violetiin. Ryhmä kävi täällä usein, ja näin heidät muutaman vuoden aikana neljästi. Vuoden 2013 Trouble Will Find Me oli kuitenkin pettymys, ja seuraavan kesän väsyneellä Flow-keikalla tuntui kuin tarinamme olisi ohi. En jaksanut enää, jotakin freesimpää, kiitos.

Tänä vuonna tuntuu kuin The National olisi palannut uudistuneena. Soundiin on tuotu konetta maltillisesti ja rauhallisesti äkkiliikkeitä välttäen, ettei vaan sattuisi mitään. Bändi kuulostaa innostuneelta ja tuoreelta. Yhtäkkiä asetelma on kuin uusi ja bändi läheisempi kuin koskaan.
Toisin kuin silloin, en nyt heti innostunut siitä, että he saapuvat tulevana kesänä taas kotikaupunkiini. En koe tarvetta hehkuttaa faniuttani pitkin verkko…

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…