Siirry pääsisältöön

Tekstit

Autiot paikat

Hyvät lukukokemukset seuraavat toisiaan, välillä osuu kohdalle erinomaisiakin. Mutta harvemmin tekee kirjan kannen suljettua mieli matkustaa – ellei peräti muuttaa – Huippuvuorille, Detroitiin tai Oijärvelle.

Jenni Räinä & Vesa Ranta: Reunalla. Tarinoita Suomen tyhjeneviltä syrjäkyliltä. 2017 Like, 262 s.

Reunaseutujen rappiota voi tarkastella esteettisesti, ja tyhjentyneet tanssilavat näyttävät kauniilta, mutta vakavampi asia on tietenkin se, että monelle välttämättömät peruspalvelut ovat satojen kilometrien päässä. Hyvinvointivaltio on hyvin kaukana, kuntaliitosten myötä yhä etäämmällä.

Koulun aloitti viime vuonna yksi oppilas, tänä vuonna samoin, mutta nyt näyttää siltä, että kylällä on syksyllä 2019 neljä ekaluokkaista. On päästy koululaisten loma-aikojen ilmaisen joukkoliikenteen piiriin, mutta kylän bussilinjan kulkeminen on päätetty keskeyttää juuri koulujen loma-aikoina. Syy Pekan sietämättömään päänsärkyyn ei ole selvinnyt vielä toisellakaan terveysasemakäynnillä. ”Ne on…
Uusimmat tekstit

Vuoden 2017 parhaat levyt

Nämä ja  neljän kaverin valinnat on julkaistu 22.-31.12.2017 julkisessa Facebook-ryhmässä Ruutia, räminää & rakkautta.


-1- The National: Sleep Well Beast

Ne olivat hyvin intensiivisiä vuosia. Kuuntelin The Nationalin tuotannon täysin puhki, ja erityisen kiinteä suhteeni oli vuoden 2010 High Violetiin. Ryhmä kävi täällä usein, ja näin heidät muutaman vuoden aikana neljästi. Vuoden 2013 Trouble Will Find Me oli kuitenkin pettymys, ja seuraavan kesän väsyneellä Flow-keikalla tuntui kuin tarinamme olisi ohi. En jaksanut enää, jotakin freesimpää, kiitos.

Tänä vuonna tuntuu kuin The National olisi palannut uudistuneena. Soundiin on tuotu konetta maltillisesti ja rauhallisesti äkkiliikkeitä välttäen, ettei vaan sattuisi mitään. Bändi kuulostaa innostuneelta ja tuoreelta. Yhtäkkiä asetelma on kuin uusi ja bändi läheisempi kuin koskaan.
Toisin kuin silloin, en nyt heti innostunut siitä, että he saapuvat tulevana kesänä taas kotikaupunkiini. En koe tarvetta hehkuttaa faniuttani pitkin verkko…

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

Joulukuun 2017 suositukset

Hanna Hauru: Jääkansi (2017 LIKE, 185 s)
Finlandia-ehdokkaan pienoisromaani on kaikkea lohtua ja valonpilahduksia välttelevä kertomus 1950-luvun taitteen pohjoisesta. Perheen isä kuoli sodassa, uusi isä syöksee kodin helvettiin, kaikki oireilevat eikä pahuudelta, kurjuudelta, kylmyydeltä, häpeältä ja lialta välty suvussa kukaan. Tarina on ehjä kokonaisuus, kieli tarkoitukseen juuri oikeanlaisen eleetöntä. Henkilökuvauksen syvyyden tavoittamiseksi olisin kaivannut vähän lisää tekstiä.

Juha Hurme: Niemi

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran (2006 Otava, suom. Katriina Savolainen, 586 s)
Luin kymmenen vuoden takaisen lukuvuoteni parhaan kirjan uudelleen. Kirjallinen makuni saattaa olla muuttunut ja liikkunut piirun verran realistisesta proosasta, mutta ymmärrän hyvin, miksi ihastuin tähän vuonna 2007. Missä kuljimme kerran on järkyttävän kaunis kertomus siitä, kuinka maa, kaupunki ja ihmiset kasvoivat nopeasti, jakautuivat jyrkästi ja katkeroituivat syvästi. Westön teksti oli 10 vuotta sit…

Juha Hurme: Niemi

Niemeä hypisteleekin eri tavalla kuin muita kirjoja. Se näyttää vanhalta, siinä on hieno kansinauha ja pitkä henkilöluettelo. Jo Juha Hurmeen edellinen romaani Nyljetyt ajatukset (2014) on loputon aarreaitta, ja mies on pakannut taas uuden repullisen täyteen.

Kirjojen samanhenkisyyden takia Niemen vertailu Nyljettyihin ajatuksiin on väistämätön. Nytkin virtuoosimaisen persoonallisen kirjoittajan iso tarina etenee ja pysyy kasassa. Lukijan eteen vyöryy toinen toistaan kiehtovampia kulttuurisen perimämme yksityiskohtia.

Hurme lähtee liikkeelle – ei turhan vaatimattomasti – maailmankaikkeuden synnystä. Hän latelee pelkkää faktaa, eikä sitä ymmärtääkseni ole syytä epäillä muuten kuin hurjan vauhdin takia. Mutkat suoristuvat, asioita laitetaan tapahtumaan, harvoin näistä näin kerrotaan. Jo sivulla 24 maailma alkaa olla synnytetty ja voidaan siirtyä taiteisiin.

”Voit olla 21-vuotias nuori kotka ja jalassasi on tuliterät patiinit, mutta jokainen kehosi atomi on 13,8 miljardia vuotta vanha ja…

Marraskuun 2017 suositukset

Johanna Catani & Jari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon (2017 WSOY, 376 s). Novellikokoelman 22 tarinaa kertovat Väinö Linnan klassikon taustalle tai sivumaininnoiksi jääneistä naisista, perheistä, kodeista ja tapahtumista. Odottelin jotakin suurenmoista, lähes uutta Tuntematonta, mutta petyin hieman tason vaihteluun. Kirjoituksista nostan omiksi suosikeiksini Joel Haahtelan ”Sarastien”, Katja Ketun ”Veran”, Riikka Pulkkisen ”Kariniemen”, Petri Tammisen ”Riitaojan” ja Tuula-Liina Variksen ”Hietasen.
Annastiina Storm: Me täytytään valosta
Pete Suhonen: Poikani ja meri (2017 Kosmos, 191 s). Miehinen romaani meriretkestä sekä isän ja pojan suhteesta eroperheessä. Meri edustaa arvaamatonta elementtiä, jolle ihminen ei lopulta voi mitään. Tarina sijoittuu nykyaikaan, mutta on siinä mielessä ajaton, että nykyajan tekniset yksityiskohdat on karsittu pois. Kirjan suuri ansio on, että sitä voi lukea mieleisensä teeman tai teemojen näkökulmasta: meri, parisuhde, suhde alkoholiin, isä–poika-suhd…

Ruotsin yksinäisin

Mats oli ollut viikon työmatkalla Saksassa. Niin kuin tavaksi oli tullut, ensimmäisinä päivinä miehestä ei kuulunut mitään, mutta perjantai-iltana hän oli soittanut Evalle.

Jo ensimmäisestä henkäyksestä Eva kuuli miehensä äänessä innostuksen. Salaoja-asian esittely oli mennyt hyvin ja poiki kuulemma jatkoa. Eva oli kuunnellut Matsia hyvillään tämän puolesta, mutta tosiasia oli, että nämä viikot olivat yhä vaikeampia. Ne olivat alkaneet pahentua, kun Eva viime vuoden lopussa jäi työttömäksi.

Eva tiesi, että näin hän ei voinut jatkaa. Oli satanut koko viikon, ja yöt olivat olleet pimeitä ja pitkiä. Evan piti saada koti järjestykseen ennen Matsin paluuta, ja oikeastaan joka kerta isompi työ hänelle oli kasata itsensä.

Olohuoneen lattia oli valokuvien peitossa. Vanhat mustavalkokuvat olivat huolitellun ja arvokkaan näköisiä, kädessä jämäkän tuntuisia, ikään kuin ne olisivat laadukkaampia. Uudempia kuvia oli otettu useampia samoista tilanteista, ja mukana oli myös epäonnistuneita. Jotkut …